sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Because I'm happy

 Meillä oli eilen vihdoinkin tän meidän piirin vaihtareiden koulutustilaisuus jota jännitin ihan turhaan, sillä mulla oli tosi kivaa siellä! Koulutus kesti koko aamupäivän ja meille kerrottiin esimerkiksi säännöistä ja Rotareista, mutta lähes kaiken tiesin jo, eli uutta ei tullut oikein opittua. Oli kuitenkin ihana nähdä muita vaihtareita. Päivän paras osuus oli se, kun pääsimme ryhmissä kuuntelemaan jo suomeen palanneiden vaihtareiden kokemuksia. Mun fiilikset lähdöstä vaihtelee vähän liiankin usein ja koko elämä tuntuu olevan yhtä tunteiden vuoristorataa, mutta siinä kuunnellessa kahden tytön kokemuksia Meksikosta tajusin, että olen tehnyt elämäni parhaimman päätöksen. Onhan tää ollut mun unelma jo pitkään, joten olisi typerää olla ottamatta vastaan näin mahtavaa tilaisuutta joka mulle on tarjottu. Tästä kaikesta voin kiittää vaan Rotareita sekä tietysti vanhempiani. Aion nyt vaan nauttia näistä 126 päivästä mitä mulla on jäljellä Suomessa ja tiedän, että silloin 20.7. mun on hyvä aika vaihtaa maisemia ja lähteä kohti uusia seikkailuja. Huomaan, että oon tän vaihdon ansiosta jo nyt muuttunut parempaan suuntaan, sillä olen onnellisempi ja osaan arvostaa pieniäkin asioita. Mun elämässä on muutenkin kaikki nyt tosi hyvin ja iloitsen pienistäkin asioista. Oon tässä viimeaikoina iloinnut esimerkiksi siitä, että motivaatioo liikkumiseen riittää, ja oonkin ollut lähes kaiken vapaa-aikani erilaisissa jumpissa kavereideni kanssa. Liikunnasta tulee mulle nykyään niin hyvä fiilis, että en tiedä miten selviän Meksikossa ilman mun paikkakunnan salia ja sen ihanaa henkilökuntaa. Mulla on myös tosi helpottunut olo koska sain töitä jätskikioskilta, eli ei tarvitse sitten ihan rahattomana Meksikoon lähteä :D Sekin piristää nyt tosi paljon, että parin viikon päästä jo toisiks viimenen koeviikko on ohi ja saan lähteä hetkeksi lomalle vähän aurinkoisempiin maisemiin. Toivottavasti tää mun positiivinen asenne elämää ja lähtöä kohtaan jatkuu vielä pitkään :)

Untitled 1 IMG_6475
IMG_6517
Pinssitkin valmistuu hyvää vauhtia!

4 kommenttia:

  1. Oscar on vaan niin iso!! :o Eikä paras kuva toi viimenen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tunsin itteni kyllä lyhyeks! haha nauroin tota viimistä kuvaa niin paljon että oli pakko laittaa tohon :D

      Poista
  2. Kosneri on niin pilvessä tuolla XD

    VastaaPoista