tiistai 20. tammikuuta 2015

SIXTH MONTH + perheenvaihto

Nyt on vaihtovuosi jo reippaasti yli puolessa välissä. Mun puhelimen laskurit näyttää, että takana on nyt 184 päivää ja edessä enää 155. On ihan hullua ajatella, että niin vähän aikaa on jäljellä. Nyt on kuitenkin aika katsoa mitä mun menneeseen kuukauteen on mahtunut!

PicMonkey Collage1

1,2&3. Uusi vuosi vaihtui mun ensimmäisen host perheen, heidän kavereidensa ja serkkujen kanssa. Tuossa kolmannessa kuvassa näkyvä heppu on ihan huipputyyppi, samoin yksi venetsuelalainen tyttö joka oli meidän kanssamme! Siitä huolimatta mun uusi vuosi oli erittäin tylsä muihin vuosiin verrattuna, mutta tulipahan sekin koettua. Mä meinaan Suomessa oon aina yleensä juhlimassa mun kavereiden kanssa, mutta täällä uusi vuosi vietetään perheen kanssa. Tirautinkin pari kyyneltä ruokapöydässä yhdessä ton venetsuelalaisen tytön kanssa kun molemmilla oli niin ikävä kotiin. 4. Uuden vuoden aamuna otin taksin yhteen ostoskeskukseen kun suomalainen Emmi soitti ja kertoi olevansa täällä pikavisiitillä perheensä kanssa!

PicMonkey Collage4

Vietettiin tossa joululomalla oikein kiva päivä täällä Villahermosassa olevien vaihtareiden kanssa. Oltiin uima-altaalla, syötiin ja katsottiin elokuvia :-) Mulla on tosi vähän kuvia tältä kuukaudelta ja tuntuu että en tehnyt mitään, mutta jos tarkemmin miettii niin mennyt kuukausi taisi olla paras kuukausi tähän mennessä! Vietin tosi paljon aikaa kavereiden kanssa ja tein paljon kivoja juttuja :-) Kuvien ottaminen on vaan siinä kiireessä unohtunut.

PicMonkey Collage3

Sain paketin Suomesta pitkän odotuksen jälkeen ja päästiinkin brasilialaisen Barbarán kanssa syömään suomisuklaata elokuvaa katsoessa! Maistui kyllä hyvältä pitkästä aikaa ja Barbarákin tykkäsi. 2. Vietin saksalaisen Annan kanssa yhden kokonaisen viikonlopun ja yhtenä aamuna kokkailtiin lettuja aamupalaksi! Ulkonäössä ei ollut kehumista mutta maussa kylläkin :-) 

PicMonkey Collage2

1. Mun ensimmäinen perhe asuu keskellä kaupunkia ja viimeisinä päivinäni siellä mentiin yhden kerrostalon korkeimpaan kerrokseen ottamaan parit kuvat saksalaisen Annan kanssa! 2. Mä vaihdoin perhettä ja asun nyt n. puoli tuntia tuolta kaupungista vähän rumemmalla ja vaarallisemmalla alueella. Olin alkuun tosi surullinen perheenvaihdosta vaikka en edellisenkään perheen kanssa erityisemmin viihtynyt. Mua vaan pelotti siirtyä sieltä kaupungista tänne keskelle ei mitään, mutta kyllä se niin on että ne ihmiset merkkaa paljon enemmän kun se sijainti. Voin sanoa, että vaikka asun tosi kaukana ja ehkä vieläkin tiukempien vanhempien kanssa kuin aiemmin, oon onnellisempi. Siirsin mun lentoa aikaisemmaksi (oon siis tulossa kotiin 24.6. koska sain mahdollisesti kesätöitä) ja mua nyt jo välillä kaduttaa että tuun niin aikaisin kotiin kun voisin tulla vasta heinäkuussa. Mutta haluan kuitenkin päästä töihin ja suorittamaan autokoulun. Mulla menee tän perheen kanssa tosi paljon paremmin ja oon jotenkin tosi paljon rennompi ja puheliaampi näiden kanssa. Tossa yhdessä kuvassa näkyykin mun tän hetkinen koti :-D 

PicMonkey Collage5 
1. Mentiin yhdessä mun hyvän kaverin kanssa puistoon kun hän halusi että otan hänestä kuvia :-D 2. Täällä syödään aina tammikuun alussa tollasta leipää nimeltä "Rosca de Reyes" jonne on piilotettu sellasia ukkoja. Jos sellanen osuu omalle kohdalle, joutuu helmikuun alussa valmistamaan kaikille sellaisia maissista tehtyjä juttuja nimeltä tamales. Mä sitten löysin rotarykokouksessa mun kakkupalasesta tollasen ukon! 3. Tammikuun alussa myös tollasiin vaatteisiin pukeutuneita miehiä voi nähdä missä vaan! 

PicMonkey Collage6

Vietin tosiaan tossa joululomalla tosi paljon aikaa näiden ihanien Tabascon vaihtareiden kanssa :-) 

PicMonkey Collage7 PicMonkey Collage8 PicMonkey Collage9 PicMonkey Collage10 PicMonkey Collage11 PicMonkey Collage12 PicMonkey Collage13

Yksi päivä mentiin kaikki Villahermosan vaihtarit koulun jälkeen meidän Co-chairin luo ja laittauduttiin oikein kunnolla, sillä meistä otettiin kuvia lehteen joka julkaistaan helmikuussa! 

PicMonkey Collage14

1. Oon syönyt tässä kuussa myös niin paljon tacoja että nyt vois pitää hetken taukoo.. 2. Host siskon kanssa katsomassa Oaxacalaisia tansseja! 3. Meillä oli rotareiden järjestämä tapahtuma jonne tuli kaikki tän kaupungin klubit ja yllätys yllätys, syötiin tacoja ;-) 

PicMonkey Collage16

Mentiin mun perheen kanssa katsomaan erilaisia tansseja joita ihmiset tanssivat Oaxacassa. Mun perhe kertoi miehelle joka siellä oli kuuluttamassa, että paikalla on myös yksi suomalainen ja kohta sieltä sitten kuulutettiinkin mun nimi ja kerrottiin hieman miksi olen Meksikossa.. Koko tapahtuman alussa myös tollainen mies tuli ottamaan mua kädestä kiinni ja jouduin sitten kävelemään kierroksen tuolla lavalla kaikkien katsoessa :-D Mulla oli kyllä tosi kivaa! 

PicMonkey Collage15

Meille järjestettiin espanjankoe ja kaikki tän piirin vaihtarit tuli tänne Villahermosaan sen suorittamaan. Oli kyllä ihan älyttömän helppo, piti vain kirjoittaa 100 sanan teksti ja jutella hetki yhden naisen kanssa. Sen jälkeen syötiin tacoja ja vietettiin aikaa muiden vaihtareiden kanssa. Tästä alkoikin sitten meidän Ruta Maya retki joka kestää päälle 2 viikkoa!

 Kävi tossa sellainenkin juttu, että multa lähti hampaasta paikka irti. Menin sitten paniikissa selittämään host vanhemmille mitä tapahtui sillä olen lähdössä huomenna yli kahdeksi viikoksi reissuun, ja halusin saada hampaan siihen mennessä kuntoon. No saatiin sitten aika hammaslääkärille ja noh, olihan se mielenkiintoinen kokemus :-D En menisi toista kertaa täällä Meksikossa! Se oli sellainen normaali pieni huone jossa oli tosi vanhoja huonekaluja ja vanha hammaslääkärintuoli. Muutenkin kaikki varusteet olivat tosi vanhan näköisiä eikä siellä ollut mitään tietokoneita mihin merkata potilastietoja. Koko touhukin maksettiin vain käteisellä ja hinnaksi tuli n. 60e. Siellä ei ollut paikalla ketään apuhenkilöä, ja kerran lääkäri pyysikin mun host äitiä auttamaan.. Jouduin itse ottamaan lasista vettä huuhdellakseni suuni ja sylkeä ne sellaiseen altaaseen :-D Kaikenlisäksi meinasin tulla sokeaksi siinä lampun alla ilman aurinkolaseja. No mutta pääasia että nyt on hammas taas kunnossa!

 Nyt pakkaan viimeisetkin tavarat matkalaukkuun ja jatkan hengailua suomalaisen Emmin kanssa joka on täällä nyt majaillut jo vähän aikaa! Huomenna aikaisin aamulla käydään vielä muiden kanssa täällä yhdessä museossa ja sitten suunnataan Ciudad del Carmeniin! Päälle 2 viikon rotaryretki siis alkakoon :-)

perjantai 2. tammikuuta 2015

2014

DSC_0512

2014 oli ehdottomasti mun elämäni paras vuosi. Niin paljon ehti tapahtua, kasvoin henkisesti ja muutuin tosi paljon, toteutin suurimman unelmani, tutustuin ihan uskomattomiin ihmisiin eikä mitään suurempia vastoinkäymisiäkään tainnut olla. Tää vuosi muutti mua ja mun elämää niin paljon. Siitä on nyt 1,5 vuotta kun lähetin ensimmäisen vaihtohakemukseni sen kummempia miettimättä. On mennyt vuosi siitä, kun sain kuulla että mut on hyväksytty vaihtoon. Tasan vuosi sitten olin juuri täyttänyt viralliset hakupaperit ja tuskastellut maavaihtoehtojen kanssa. Hakupapereiden lähettäminen oli elämäni paras päätös. Siitä tapahtumasta lähtien mun elämä on ollut kaikkea muuta kuin tylsää ja oon saanut kokoajan uusia ihmisiä elämääni. Mä myös tulin paljon läheisemmäksi mun vanhojen kavereideni kanssa, ja vietin aikaa heidän kanssaan enemmän kuin koskaan ennen.

DSC_0424
DSC_0476

Se puoli vuotta ennen lähtöä oli melkein yhtä jännittävää ja upeaa aikaa kuin tämä itse vaihtovuosi. Meidän suomivaihtareiden whatsapp -ryhmässä jaettiin kaikki asiat toistemme kanssa - niin vaihtoon liittyvät asiat kuin omaan elämään liittyvät asiat. Tutustuttiin toisiimme, nähtiin toisiamme jopa vapaa-ajalla sekä käytiin muutamissa vaihtaritapaamisissa. Tuskailtiin yhdessä paperihommien kanssa, odoteltiin maatietoja ja käytiin läpi samat fiilikset. Muistan ikuisesti sen, miten koko ryhmä sekosi kun ensimmäiset alkoivat saada maatietojaan. Ja edelleenkin päivittäin jutellaan whatsapissa, siinä ryhmässä on aina joku joka osaa auttaa. Olen täällä Meksikossa ollessakin tavannut muutaman näistä tytöistä, ja heidän kanssaan on niin helppo jutella ja tuntuu kuin oltaisiin tunnettu aina!

DSC_0473 PicMonkey Collageg

Vuonna 2014 matkustin toista kertaa mulle henkilökohtaisesti tärkeään paikkaan Playa del Inglesiin, sain ensimmäisen lukiovuoteni päätökseen hyvillä arvosanoilla, sain ensimmäisen kesätyöpaikkani, vietin kolmet oikein onnistuneet läksiäiset, näin paljon kavereita ja vietin perheen ja suvunkin kanssa enemmän aikaa kuin ennen. Vaihto pyöri päivittäin mielessäni ja meinasinkin välillä tulla hulluksi kun en jaksanut enää odottaa. Otin kuvia eri vuodenajoista vaihtovuottani varten. Ja nyt tämä seikkailu on jo puolessa välissä! En voi uskoa, että palaan kotiin tänä vuonna, noin 6 kuukauden kuluttua. Ja vielä sanotaan, että Joulun jälkeen aika menee entistä nopeammin. Niin ja olihan vuosi 2014 mun viimeinen vuoteni alaikäisenä ;-) Nyt mua suoraan sanottuna pelottaa palata Suomeen. Oon sellanen ihminen joka kyllästyy kaikkeen tosi nopeasti ja tuntuu, että kun oon takaisin Suomessa mulla ei oo enään mitään mitä odottaa. Ei oo mitään mitä odottaa niin paljon kuin odotin tätä vaihtovuotta joka kuluu päivä päivältä nopeammin ja pian se on vain muisto. Pian se on vain elämäni tapahtumarikkain vuosi jonka vietin ja josta on jäljellä vain kuvat. En halua elää loppuelämääni samassa paikassa ja kaipaan jännitystä ja uusia kokemuksia. Mulla ei oo mitään suunnitelmia tulevaisuudelle, joten haluaisin vain pysäyttää ajan hetkeksi ja elää tätä unelmaani täällä.

DSC_0458 DSC_0478

Joulu ja Uusivuosi olivat hieman vaikeita täällä toisella puolella maapalloa kaukana omasta perheestä ja kavereista, mutta nyt ne ovat ohi ja voin vain nauttia tästä jäljellä olevasta ajasta. Joulua täällä vietetään aika samalla tavalla kuin Suomessa, mutta syödään tosi myöhään ja tanssitaan aamuun asti. Uusivuosi on myös tosi perheellinen juhla ja useimmat viettääkin sen ihan vaan kotona perheen kanssa. Niin tehtiin tässä munkin perheessä, ja olin ehkä hieman tylsistynyt ja menin aikaisemmin nukkumaan kuin muut :-D Oon tutustunut muihin vaihtareihin paljon paremmin tässä joululoman aikana, ja heidän ansiostaan olen jaksanut ne huonommatkin päivät. En osaisi kuvitella elämääni ilman tätä kaikkea mitä mulle on viimeisen vuoden aikana tapahtunut. Oon tajunnut miten läheisiksi ollaan tultu kaikkien Villahermosan vaihtareiden kanssa, ja vietän ainakin viikottain aikaa heidän kanssaan. Ilman tätä kaikkea mun elämä olisi niin paljon tylsempää. Olen siis oikein tyytyväinen menneeseen vuoteen ja musta tuntuu, että tämä edessä oleva vuosi tulee olemaan vieläkin parempi! Hyvää uutta vuotta kaikille! :-)

DSC_0569 DSC_0464 
Tän postauksen kuvat on otettu jokin aika sitten kun mentiin koko perheen ja suvun kanssa rancholle. Pääsin vihdoinkin ratsastamaan täällä, ja se oli ihan sairaan siistiä vaikka tosi erilaista olikin kuin Suomessa! :-D