perjantai 20. maaliskuuta 2015

MONTHS 7&8

Eiii! Vaihtovuosi lähenee jo loppuaan ja nää viimeiset pari kuukautta on ollut niin täynnä tekemistä, että vasta nyt on aikaa tulla kertomaan viimeaikojen tapahtumista. Kahdeksan kuukautta täällä Meksikossa on nyt tullut täyteen, ja jäljellä enään hieman alle kolme kuukautta.. En osaa kuvitella itseäni enää muualle kuin tänne, vaikka pian edessä oleva kotiinlähtö tuntuikin aika todelliselta kun tässä yksi päivä marssin postitoimistoon kysymään paljonko maksaisi lähettää paketti tavaroita Suomeen. Oon siellä samassa postitoimistossa rampannut tiuhaan tahtiin tässä vuoden aikana lähettämässä kirjeitä ja vastaanottamassa paketteja, ja henkilökunta siellä tunteekin mut jo ja aina rupatellaan milloin mistäkin pitkiäkin aikoja. En millään haluaisi uskoa, että nyt täytyy jo miettiä keinoja miten saada kaikki tavarat Suomeen asti..

PicMonkey Collage4

1. Yksi päivä koulussa tollanen tyttöporukka tuli kysymään jos voisivat ottaa kuvan meidän "blondien" kanssa! :-D 2&3. Tehtiin tamaleksia yhdessä vaihtareiden kanssa! Ei ollut ihan helpoimmasta päästä, mutta hyvin onnistuttiin :-)

PicMonkey Collage1

Tässä hieman kuvia tamaleksien valmistamisesta haha. Noiden kääriminen tohon banaanipuun lehteen oli yllättävän vaikeaa..

PicMonkey Collage18

1. Joku päivä koulussa kun olin niin täynnä aamuviiden herätyksiä.. 2. Ehdottomasti yhdet parhaista kavereistani täällä Meksikossa!

PicMonkey Collage7

1. Reilun parin viikon reissu vaihtareiden kanssa meni aivan liian nopeasti 2. Meillä oli joku juhlallinen tilaisuus reissun aikana ja päästiin lehteen! 

PicMonkey Collage19

1. Saksalainen Valentin ja suomalainen Emmi! Espanjankokeen jälkeen syömässä kakkua :-) 2. Valmistautumassa toisen lehden kuvauksiin..

PicMonkey Collage10 
Meidän reissulla mukana olleet vaihtarit! 

PicMonkey Collage8 
1. Ihanat Tabascon vaihtarit! 2. Käytiin vähän veneilemässä tollasella kanjonilla 

PicMoney Collage11 
Bussissa suurin osa ajasta meni nukkuen.. Mä rakastan pitkiä automatkoja, koska nukun autossa tosi helposti varsinkin kuunnellessa musiikkia. 

PicMonkey Collage3 PicMonkey Collage 
Täällä ystävänpäivä on tosi tärkeä ja sen kyllä huomaa! Kaduilla myydään vaikka mitä ystävänpäivään liittyvää ja meidänkin koulu täyttyi erilaisista ilmapalloista ja härpäkkeistä.. Kaverit oli muakin muistaneet muutamilla jutuilla, eikä tässä ole kaikista edes kuvaa :-) 
 PicMonkey Collage2 
Yksi päivä kokkailtiin mun ensimmäisen host perheen kotona molea! Joku tädin poikakin oli kylässä, ja hän opetti mua pelaamaan shakkia! 

PicMonkey Collage23 
Juhliin menossa saksalaisen Annan ja japanilaisen Tokon kanssa :-) 

PicMonkey Collage9 
Me järjestettiin tollainen kansainvälinen illallinen yhden rotarin kotona, johon jokainen toi jotain ruokaa omasta maastaan ja itse tein karjalanpiirakoita. Viimeisessä kuvassa näkyy Tokon perhe joka tuli Meksikoon vierailulle! 

PicMonkey Collage6 
Tokon perheen tullessa tänne, oli paikalla paljon rotareita ja syötiin hyvää ruokaa haha! 

PicMonkey Collage20 
1. Joku Ruta Mayan aikana otettu selfie.. 2. Koulussa on tullut joka päivä katseltua jalkapalloa kun jokaisen luokan pojat pelaavat toisiaan vastaan. Tuolla on oikeesti ihan sairaan hyvä tunnelma ja kaikki kannustaa omia luokkiaan. Oon siinä auringonpaisteessa saanut vähän väriäkin pintaan :-D 

PicMonkey Collage21 
1&2. Mun koulussa on ihan huipputyyppejä! 3. Tuli kerrankin oikein työskenneltyä ahkerasti kun tehtiin ryhmätyönä tollanen ekosysteemi vai mikä onkaan.. 4. Yksi kaveri yllätti mut suklaalla! 

PicMonkey Collage22 
1-3. On tullut syötyä erittäin terveellisesti.. pizzaa ja tacoja :-D 4. Tuli yksi ilta skypetettyä suomeenkin kavereiden ollessa juhlimassa.. 

PicMonkey Collage14 PicMonkey Collage15 
Lähdettiin yhden rotariperheen kanssa viikonlopuksi Coatzacoalcosiin karnevaaleille! Oli ihana päästä hetkeksi aikaa pois Villahermosasta ja kylmästä ilmasta huolimatta nuo karnevaalit oli oikein kiva kokemus :-) Oli ehdottomasti paras viikonloppu pitkään aikaan! 

PicMonkey Collage16 
1. Saavuttiin aikaisin maanantaiaamuna takaisin tänne Villahermosaan, eikä yhden rotarin määräyksestä huolimatta jaksettu mennä kouluun, vaan mentiin yhdessä aamupalalle Starbucksiin :-) 2. Käytiin myös kävelemässä tossa lähellä olevassa puistossa ja törmättiin krokotiiliin.. 

PicMonkey Collage24 
1. Siinä me Tabascon vaihtarit lehden kannessa ;-) Meistä oli tuolla myös kaikista erikseen pieni juttu. 2. Antoninooo! 

PicMonkey Collage17 
1. On jo ikävä näitä tyttöjä; toinen Brasiliasta ja toinen  Saksasta. Asutaan siis eri kaupungeissa, mutta oltiin yhdessä Ruta Mayalla. 2. Varmaan suurin osa mun kuvista on otettu koulussa.. 3. Huijattiin Claudian ja Allyn kanssa että oon jo lähdössä Suomeen. Oltiin vissiin aika uskottavia kun sain paljon viestejä ihmisiltä miten he olisivat halunneet hyvästellä mut ja heidän tulee mua ikävä.. :-D 4. No se krokotiili.. 

PicMonkey Collage5 
Villahermosaan saapui poika Brasiliasta kolmen kuukauden vaihtoon ja käytiin hänet vastaanottamassa lentokentällä :-) 

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Ruta Maya SAN CRISTOBAL

Seuraavana olis vuorossa kuvia mun yhdestä suosikkikaupungistani, nimittäin San Cristobalista! Oli ihana päästä vihdoin vähän viileämpään ilmastoon täältä Tabascon paahtavasta kuumuudesta.. Lämpötila pysyi kyllä onneksi siellä plussan puolella, mutta kyllä taisin jossain vaiheessa siitä kylmyydestäkin valittaa ja miettiä, miten tuun pärjäämään seuraavana talvena Suomessa :-D Hotellissakin oli yöllä niin kylmä, että käytiin japanilaisen Tokon kanssa hakemassa kaksi lisäpeittoa ja oltiin silti niin jäässä, että mentiin hakemaan lisää peittoja mutta niitä ei enää ollut, joten meille annettiin lämpöpuhallin! :-D Siitäkin huolimatta nukuttiin kollarit ja hupparit päällä..
San Cristobalissa nautittiin siitä, kun saatiin kävellä rauhallisilla kaduilla ja käydä välillä juomassa kuumaa kaakaoa tai kahvia. Mun oli pakko ostaa sellaiselta katumyyjältä käsintehty iso kaulahuivi kun en oikein ollut varautunut sellaseen kylmyyteen.. Oon nyt onneksi menossa Spring breakin aikoihin takaisin tonne mun perheen kanssa ja luultavasti siihen mennessä sielläkin on jo hieman lämpösempää! Tuolla sattui vaan käymään niin, että mun nostaessa rahaa mun pankkikortti kopioitiin ja kaikki mun rahat käytettiin Indonesiassa.. Loppumatka menikin sitten ilman rahaa, mutta nyt uusi kortti Suomesta on matkalla tänne Meksikoon ja rahatkin mulle palautettiin tilille :-)
Käytiin myös San Juan Chamulassa joka ainakin mun silmään oli hieman liian köyhää ja rumaa aluetta, vaikka kiva oli sielläkin vierailla. Ensin kuvia siis sieltä;

IMG_2554 IMG_2565 IMG_2675 IMG_2635 IMG_2671 IMG_2652 IMG_2562 IMG_2557 IMG_2560 IMG_2598 IMG_2677 IMG_2681 IMG_2683 IMG_2696 IMG_2717 IMG_2729

San Cristobal;

IMG_2916 IMG_2737 IMG_2738 IMG_2741 IMG_2747 IMG_2883 IMG_2767 IMG_2788 IMG_2791 IMG_2901 IMG_2836 IMG_2825 IMG_2846 IMG_2832 IMG_2889 IMG_2860 IMG_2840 IMG_2892 IMG_2923 IMG_2926 IMG_2915 IMG_2928 IMG_2919 IMG_2884

 Mä oon viimeaikoina opetellut kokkaamaan meksikolaista ruokaa "molea" ja käynyt leffassa (ja yllättynyt miten ymmärsin kaiken espanjankielisestä elokuvasta ilman tekstityksiä!!). Huomenna Ally tulee meille yöksi, sillä lauantaina lähdetään yhden saksalaisen tytön perheen kanssa Coatzacoalcosiin katsomaan karnevaaleja ja sunnuntaina luultavasti päästään siellä sitten rannalle! Täällä siis kaikki paremmin kuin hyvin; reilu 3 kuukautta aikaa nauttia Meksikosta, enään alle kuukausi mun 18-vuotissynttäreihin ja spring break eli 2 viikon loma koulusta lähestyy jo kovaa vauhtia :-)