Viimeisen parin viikon aikana on tunteet heitelly aika laidasta laitaan. Välillä oon tuntenut itteni maailman onnellisimmaksi ja välillä oon itkenyt koti-ikävää. Mulla oli yksi erittäin huono päivä, taisin koulussakin itkeä saman päivän aikana useampaan kertaan, eikä ollut muuten kaukana että olisin pakannut laukut ja lähtenyt samantien Suomeen. Mä luulen, että se on tää lähestyvä joulu joka on saanu mut vähän huonommalle tuulelle, kun haluaisin vaan mennä jouluksi kotiin ja tulla sitten takaisin tänne. Mun fiilikset tästä perheestäkin vähän heittelee. Mitään oikeeta ongelmaa mulla ei näiden kanssa oo, ja ihmisenä nää on tosi kivoja. En kuitenkaan missään vaiheessa oo voinut olla täällä oma itseni, enkä tuntenut tätä kodikseni tai perheekseni. En oo tästä aikasemmin täällä puhunut, mutta jotenkin ollaan vaan niin erilaisia ja tykätään erilaisista asioista, että kauheesti puheenaiheita ja yhteisiä kiinnostuksenkohteita ei tän perheen kanssa löydy. Nää on opettanut mulle paljon Meksikon kulttuurista ja oon kokenut kaikkea kivaa näiden kanssa, mutta alan olla jo valmis vaihtamaan perhettä. Mitä nyt tätä toista perhettä tunnen, en usko että sen parempia suhteita tuun heidän kanssaan luomaan, mutta sen näkee sitten tammikuussa. En kuitenkaan oo vielä valmis jättämään Meksikoa, joten aion selvitä joulun yli ja katsoa mitä tää jäljellä oleva reilu puoli vuotta mulle tarjoaa!
Välillä mä mietin, että onko Meksiko sittenkään oikea paikka mulle ja millaista mun elämä olisikaan, jos olisin mennyt sinne Jenkkeihin jonne mut ensin valittiin. Enhän mä koskaan valinnut Meksikoa tai ajatellut viettäväni vaihtovuotta täällä. Mä kun oon aina ollut aika itsenäinen ja päättänyt itse asioistani, mutta täällä mun vapaudet on aika vähissä. Täällä on taloudenhoitaja joka siivoaa jopa mun huoneen, laittaa ruaon (pöydässä on joka aamu aamupala valmiina) ja pesee pyykit. Meillä on driver joka hakee mut koulusta ja kuskaa jopa mun host vanhempia jos he eivät halua itse ajaa. Ihan kaikkeen pitää kysyä lupa ja usein käy niinkin, että lupaa ei anneta. En saa mennä kavereiden auton kyytiin tai käyttää taksia/bussia. En saa mennä yökerhoihin ja kavereiden luota mut tullaan hakemaan tosi aikaisin kotiin. Mä en voi vaan ilmoittaa, että menen syömään kaverin kanssa, vaan kaikki pitää tehdä tosi vaikeesti. Kaverin vanhempien pitää soittaa mun vanhemmille, tarvitaan joku joka kuskaa meidät ja mulle sanotaan aika milloin pitää olla kotona. En ikinä osannut kuvitella miten paljon tälläiset säännöt vaikuttaa mun elämään. Ainoa asia joka mut on tehnyt ikävöimään kotia on just se miten vähän mulla on vapauksia. Mutta kaikesta tästä huolimatta, oon kuitenkin tosi tyytyväinen siihen että oon täällä. En oo katunut hetkeäkään, että vaihdoin USAn Meksikoon. Mä oon oppinut tosi paljon kieltä jonka osaaminen on aina ollut mun unelma, oon tutustunut aivan ihaniin ja niin ystävällisiin ihmisiin, oon nähnyt miten erilainen kulttuuri voi olla, oon itkenyt ilosta, oon kasvanut henkisesti ja ennen kaikkea oppinut arvostamaan sitä mitä mulla on.
Oon jo monen vuoden ajan rehellisesti sanottuna vihannut Suomea ja vaan halunnut pois sieltä. No nyt kun oon ollut muualla jo pidemmän aikaa, oon vasta huomannut kaikki ne hyvät asiat mitä siellä Suomessa on. Meillä on niin hyvät opiskelumahdollisuudet ja muutenkin suurimmalla osalla menee ihan hyvin. Täällä kun oon nähnyt sellaista köyhyyttä jonka en ikinä edes uskonut olevan todellista. Mun kodin viereisellä jalkakäytävällä nukkuu kodittomia, osa hakee ruokansa roskiksista ja osa ihmisistä asuu peltihökkeleissä samalla kun rikkaat meksikolaiset asuvat kartanoissa, matkustavat ja ajavat uusilla autoilla.Vihasin jopa suomenkieltä, mutta nyt oon jopa ylpeä siitä, että osaan puhua niin vaikeaa kieltä jota kukaan ei ymmärrä. Mä kaipaan kylmää vettä jota saa suoraan hanasta. Kaipaan puhtaita ja kodikkaita taloja joissa ei vilise liskoja ja muita ötököitä. Kaipaan raikasta ilmaa ja valkoista joulua. Kaipaan sitä, miten turvallista joka puolella on ja miten voin vaan lähteä ulos ja tehdä asioita kavereideni kanssa. Kaipaan sitä kun voin vaan hypätä sohvalle sen oman perheen kanssa ja puhua ihan kaikesta mistä huvittaa. Kaipaan ruisleipää, graavilohta, joulupipareita ja -torttuja, glögiä, irtokarkkeja, suklaata, salmiakkia...
Mä oon onnellinen täälläkin, mutta kyllä sitä pakostikkin jo vähän odottaa että pääsee tekemään kaikkia niitä asioita Suomessa. Ja vaikka oonkin oppinut arvostamaan kaikkea siellä kotona, ei mun halua nähdä maailmaa voi muuttaa mikään. Päinvastoin, kaiken tän jälkeen haluan matkustaa yhä enemmän. En mä halua asua koko elämääni Suomessa, mutta en myöskään täällä Meksikossa. Haluan jotain siltä väliltä. Ja vaikka kaipaan Suomea, mua silti jo vähän pelottaa palata sinne. Mun elämä on nyt täällä ja musta tuntuu niinkun se olis aina ollutkin täällä. Mä tunnen kaikki paikat täällä kaupungissa, joka puolella tulee vastaan tuttuja ja mulla on ne omat kaverit täällä. Mun tunteet on niin sekavia, että en itsekään ota niistä selvää.
Nyt mulla on taas tosi hyvä fiilis, sillä vietin tosi kivan viikonlopun. Keskiviikkona mun hostveli Guadalajarasta saapui tänne, ja mulla alkoi heti mennä paremmin kun en oo enää yksin. Perjantaina päästiin aikaisemmin koulusta ja mun paraskaveri täällä eli jenkkityttö tuli meille yöksi. Käytiin ottamassa kuvia, haettiin ruokaa mun host isän kanssa ja vaan hengailtiin täällä. Lauantaina kokkailin perheen kanssa, menin Rotareiden juhlaan mun host isän kanssa ja sieltä jenkkitytön luo yöksi. Nyt sunnuntaina mentiin syömään mun kakkosperheen kanssa ja katsomaan heille uutta kotia. Nyt luultavasti otan vaan rennosti loppupäivän ja valmistaudun viimeiseen kolmeen päivään koulussa ennen lomaa. Mun puhelimen laskuri alkaa uhkaavasti näyttää siltä, että pian on puolet mun vaihtovuodesta kulunut. Mun oli kuitenkin tarkoitus tulla kotiin kesäkuussa, mutta aion vaihtaa mun lentoliput heinäkuulle. Syynä on se, että sain mahdollisuuden "valmistua" meidän koulun vanhimpien kanssa heinäkuun alussa, ja haluan ehdottomasti olla siinä mukana!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti