maanantai 1. joulukuuta 2014

Meksikolainen koulu

Ajattelin tulla hieman kertomaan meksikolaisesta koulusta, kun itselläni sitä on takana nyt noin 3 kuukautta. Ihan näin alkuun voisin sanoa, että täällä koulu on tosi erilaista eikä koulutus ole läheskään niin hyvä kuin Suomessa. Näin vaihtarina ollessa ei kyllä ollenkaan haittaa tälläinen vuoden lomailu ;-) Meillä oli jopa 3 päivää vapaata koulusta ihan vaan sen takia että satoi. Mun koulu on kuitenkin yksityinen (joka kuitenkin vastaa ihan normaalia koulua suomessa, sillä julkiset koulut täällä on todella huonoja) ja  kuulemani perusteella tän kaupungin kallein, mutta silti koulussa tehdään ihan kaikkea muuta kuin opiskellaan. Ja itse kun olen vielä vaihtari, mun ei oleteta tekevän mitään. Osa opettajista ei kiinnitä mitään huomiota siihen olenko tunnilla vai en, osa taas antaa mulle jonkun tehtävän, jota en lopulta joudukkaan tekemään kun sanon että en ymmärrä, olen väsynyt tai en vain halua tehdä mitään :-D Mun koulupäivät kuluu siis vain kavereiden kanssa jutellen, nukkuen, puhelinta selaillen, kirjaa lukien ja joskus teen myös vapaaehtoisesti espanjantehtäviä. Tuntuu kuin olisin palannut ala-asteelle tai päiväkotiin, sillä luokassa on oikeasti niin kova meteli, että meinaa mennä hermotkin välillä. Oppilaat huutavat, ottavat kuvia, kaatuvat tuoleilla, kierivät lattialla, laulavat, kuuntelevat musiikkia, paiskovat pöytiä ja mitä vaan mistä lähtee mahdollisimman paljon ääntä :-D

Untitled 1 Tältä näyttää mun koulun sisäänkäynti! 

CAM00228 Tässä odotan joka päivä kyytiä kotiin koulun jälkeen :-)
 
Oppiaineet on osittain samoja kuin Suomessa, mutta on myös ihan uusia juttuja tullut vastaan. Mä esimerkiksi opiskelen matikkaa, fysiikkaa, englantia, kirjallisuutta, meksikon historiaa, maailman historiaa, taiteen historiaa, liikuntaa, terveystietoa, maantietoa, yritystoiminnan kehittämistä, ajattelun ja taitojen kehittämistä, metodologiaa sekä lisäksi minulla on tunteita ja älyä käsitteleviä tunteja. Osalla tunneista mulla ei oo mitään käsitystä mitä ollaan tekemässä tai miksi sellaisia tunteja edes on, mutta hauskaa ainakin on ollut. Ollaan esimerkiksi puhallettu ilmapalloja, kävelty silmät kiinni pimeässä huoneessa, istuttu piirissä kuuntelemassa musiikkia, piirretty parin kanssa molemmat pitäen kiinni samasta kynästä ja tosi usein käy niin, että opettaja ei anna mitään tehtäviä ja me sitten kuunnellaan musiikkia ja suunnitellaan viikonloppua :-D Täällä myöskin tehdään lähes päivittäin ryhmätöitä, jotka tietenkin menee niin että yksi ryhmästä tekee kaiken ja loput juttelevat keskenään. Vaikka täällä ei paljoa tarvitse koulussa opiskella, niin näille tulee tosi paljon läksyä ja muita projekteja joita he sitten tekevät kaikki päivät koulun jälkeen. Läksyt yleensä vaan palautetaan opettajalle tai opettaja katsoo että ne on jotenkin tehty, mutta oikeita vastauksia ei saada koskaan tietää. Kuitenkin lähes kaikki saavat hyviä numeroita kokeista, sillä kokeet on tosi helppoja; suurimmaksi osaksi monivalintoja ja esimerkiksi esseitä ei ole koskaan. Oon järkyttynyt varsinkin siitä, miten heikkoa englannin opetus on. Nää oikeesti opiskelee samoja asioita lukiossa kun mä opiskelin ehkä yläasteen alussa.

CAM00096 PicMonkey Collage2

Tuntuu, että täällä kouluissa paljon tärkeämpänä pidetään kaikkea muuta kuin sitä opiskelua. Meillä on koulupuvut, jotka silloin tällöin joku tulee luokkaan tarkastamaan ja laittamaan merkinnän jos jollain on väärän väriset sukat, neule ei ole sininen, farkut vääränä päivänä tai muuten vaan vääränlainen asu. Kaikkien on ostettava valkoinen kansio ja koulun logolla varustettua paperia, ja kansion pitää olla järjestyksessä ja siitäkin annetaan numero. Pojilla ei saa olla liian pitkät hiukset ja käsittääkseni partakin on kielletty. Meillä on koulun portilla aina sellainen vartija ja joskus käy niin, että kun oppilas saapuu myöhässä kouluun häntä ei enään päästetä sisälle. Myöskin koulun käytävällä kulkee aina vartija, ja siitä syystä esimerkiksi vessaan mentäessä kesken tunnin tarvitaan opettajalta sellainen passi, jolla voi todistaa että on luvallisesti luokan ulkopuolella. Luokissa ei ole tietokoneita vaan jokainen opettaja tuo oman tietokoneensa ja aivan kaikesta pitää maksaa. Jos opettaja esimerkiksi antaa paperia ryhmätöitä varten, kerätään jokaiselta oppilaalta muutama peso. Meidän koululla on myös sellainen sääntö, että koulun alueelta ei saa poistua koulupäivän aikana. Jos on kuitenkin pakko lähteä aikaisemmin, on vanhemman tultava rehtorin kansliaan täyttämään paperi jonka kanssa sitten päästään lähtemään koulun alueelta. Koko koulualue on siis aidattu ja on vain kaksi porttia joista pääsee ulos. Niin ja opettaja voi takavarikoida puhelimen ja pitää sen itsellään vaikka kuukauden jos haluaa..

PicMonkey Collage1 PicMonkey Collage PicMonkey Collage3

Mun koulu alkaa joka päivä kello 7 ja loppuu kello 14.30. Mä kuitenkin saavun koululle noin kello 6.45 ja mut tullaan hakemaan noin kello 3. Koulupäivät on siis pidempiä kuin mihin oon Suomessa tottunut, mutta vietän ihan mielelläni aikaa koulussa. Koulupäivä menee näin: 2 oppituntia, 20min tauko, 3 oppituntia, 30min tauko ja viimeiset 3 oppituntia. Mulla on tunteja kaikkien ryhmien kanssa, joka on vaan positiivinen asia. Mä viihdyn ihan yhtä hyvin niin koulun nuorimpien kuin vanhimpienkin kanssa. Mulla ei siis periaatteessa ole omaa luokkaa, vaan hypin ryhmästä toiseen. Tässä on esimerkiksi se hyvä puoli, että oon tutustunut lähes jokaiseen kouluni oppilaaseen ja kavereita on tullut ihan älyttömän paljon! Niin nuorempia, samanikäisiä kuin vanhempiakin. Jokainen ryhmä on ottanut mut tosi hyvin vastaan, eikä ainakaan tule tylsää kun on kokoajan eri ryhmä ja erilainen oppiaine. Lisäksi oon ite tehnyt tosi paljon muutoksia mun lukujärjestykseeni ja vaihtanut pois tunnit joista en tykkää. Menenkin siis joka päivä oikein mielelläni kouluun kun lukujärjestys on mieleinen :-) Meidän koulun opettajat on tosi rentoja ja ymmärtäväisiä meitä vaihtareita kohtaan haha!

PicMonkey Collage6 PicMonkey Collage5

Täällähän ei siis koululla tarjota mitään ruokaa niinkuin Suomessa, joten kaikki on ostettava koululta tai tuotava kotoa. Meidän koululta on mahdollista ostaa vaikka mitä; tacoja, quesadilloja, sipsejä, keksejä, karkkia, suklaata, erilaisia pirtelöitä, jäätelöä, sushia, salaattia, limua ja kaikkea mahdollista! En siis yhtään ihmettele, että lihavin kansa on nykyään Meksikossa, kun täällä on ihan normaalia syödä joka päivä sipsiä koulussa. Niin ja liikuntatunneillakaan ei tarvitse tehdä mitään (valitsin jalkapallon koska tyttöjen kanssa vaan katsellaan kun pojat pelaa) ja usein täällä käytetään liikuntatuntikin vaan syömiseen :-D Meidän koululla on siis kahvila, sushipaikka sekä 3 muuta kioskia. Mulla ei kuitenkaan yleensä oo rahaa mukana koulussa, enkä kotoakaan ehdi aamulla ottaa mitään mukaani joten oon koko päivän syömättä ja voin sanoa että on kyllä nälkä kun pääsen kotiin.. Aina välillä kuitenkin ostan sushia, se on vaan niin hyvää!  

PicMonkey Collage4
 Tossa ylhäällä näkyy meidän koulun kahvilaa ja alhaalla olevasta kuvasta näette miltä nää luokat näyttää :-)

Vaikka niin paljon rakastankin mun koulua (paitsi joka kuukausi tehtävää lippuseremoniaa koulun pihalla maanantaiaamuna) ja sen rentoutta täällä Meksikossa, niin oon kyllä ilonen siitä että oon itse saanut käydä kouluni Suomessa, sillä täällä oppitunneilla harvemmin tehdään mitään kovin hyödyllistä.. Se on myös tosi outoa, että täällä opettajien kanssa usein halataan ja annetaan poskipusuja. En tuu koskaan tottumaan siihen, että yhtäkkiä saattaa joku opettaja tulla letittämään mun hiuksia tai halata mua kesken tunnin :-D Ei nyt muuta tuu koulusta mieleen, saa laittaa kysymyksiä jos on jotain mitä haluatte tietää!


10 kommenttia:

  1. Jos sulla ei yleensä oo koulussa rahaa mukana, niin miten sitten maksat ne paperit yms mitä opettajat jakaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun ei yleensä tarvii tehdä mitään niin en tarvii niitä papereitakaan.. :-D

      Poista
  2. Meksikon koulu vaikuttaa aikalailla samalta kun täällä Argentiinassa :D Se on joka kerta yhtä hämmentävää kun opettajat kyselee mun mielipiteitä argentiinalaisista pojista ja onko mulla täällä joku ihastus xd ja tosiaan ei mekään koulussa paljon mitään tehä, tuun kuolemaan Suomen lukiossa ekoilla viikoilla (ja ekalla koeviikolla...) kun pitäis ihan oikeasti opiskella....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multakin opettajat kyselee aina pojista! :D Ja oon kans miettiny että miten tuun enään ikinä tän vuoden jälkeen pärjään suomalaisessa lukiossa kun ihan oikeesti tarvis tehä jotain :-D eikä voikkaan enään käyttää tekosyynä sitä ettei osaa kieltä..

      Poista
  3. maksoitko ite koulupuvun ja koulukirjat? ja jos maksoit niin minkä hintasia ne on? ja paljon toi ruoka sitte koulussa maksaa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hostit makso koulupuvun mutta ei ollu mitenkään kallis :-) ja en omista yhtäkään koulukirjaa joten en niiden hinnoista tiedä.. ja ruokaki on halpaa, jotain 0,50e-3,00e mutta kyllä siitä hintaa kertyy jos joka päivä siellä syö :-D

      Poista
  4. Hassu kysymys, saiko siellä meikata kouluun? :D

    VastaaPoista
  5. Miten päädyit sinne kouluun? Maksoko se jotain että pääsit sinne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rotarit/perheet hommaa kaikille koulun! Ja en oo ihan varma maksaako koulu vaihtarille, mutta mun ei ite tarvinnu erikseen maksaa siitä mitään :-)

      Poista