Miten se vuosi oikeasti menikään?

Vaihtovuosi on lopuillaan ja halusin tulla vähän kertomaan, miten se mun vuosi nyt oikeasti meni.

Mulla oli alussa tosi vaikeeta montakin kuukautta ensimmäisen perheen takia (oikeastaan koko ensimmäinen puoli vuotta) ja mietin usein miksi edes lähdin tänne, kun olisin hyvin voinut olla Suomessa oman perheen ja kavereiden kanssa. Vietin suurimman osan ajasta kotona koneella, itkin lähes päivittäin ja nautin täällä olosta vain ollessani koulussa tai tapaamisissa muiden vaihtareiden kanssa. Paikallisten kavereiden kanssa oli vaikeaa tutustua paremmin, sillä en perheen sääntöjen takia saanut lupaa mihinkään ja siitä syystä kaveritkin kyllästyivät pyytämään mua heidän mukaansa. Luin paljon muiden vaihtareiden blogeja ja mietin, miksi juuri minulle sattui tämä perhe ja tämä kaupunki. Kuuntelin muiden vaihtareiden tarinoita siitä, miten mahtavia heidän perheensä ovat, miten paljon he matkustavat ja miten huoletonta elämää he viettävät. Mun perheellä oli ihan järjettömiä sääntöjä, mun huoneessa oli kokonainen seinä täynnä erilaisia lippuja ja lappuja joissa kerrottiin mikä on sallittua ja mikä ei; rotarisäännöt, kavereiden kutsumista koskevat säännöt, ilmastointia koskevat säännöt, kodin säännöt..

En tainnut ensimmäisen viiden kuukauden aikana olla kertaakaan kotini ulkopuolella kello 8 jälkeen illalla ilman host perhettäni, sillä he eivät halunneet kuskata mua, en saanut mennä taksilla enkä myöskään kavereiden kyydillä. Vietin viikonloput tylsistyneenä kotona ja odotin vain pääseväni taas kouluun. Musta toi tuntui ihan hullulta enkä missään vaiheessa tuntenut oloani hyväksi siinä talossa. Tulin aina hyvin toimeen mun host isän kanssa ja tulen vieläkin, mutta ensimmäisen host äidin nähdessäkin alkaa ahdistamaan. Vielä vaikeampaa tuosta ajasta teki se, että en osannut kieltä. Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin espanja sujumaan ja olin ylpeä siitä, että kaikista vaikeuksista huolimatta en ollut luovuttanut vaan olin edelleen täällä ja hallitsin kielen jonka olin aina halunnut oppia.

Tuntuu kuin olisin vasta eilen saapunut tänne, vaikka siitä on kulunut jo lähes kokonainen vuosi. Muistan täydellisesti sen tunteen joka mulla oli joka päivä kun jouduin palaamaan koulusta kotiin jossa en yhtään tykännyt olla. Vihdoin puoli vuotta kestettyäni kaikkea tuota, pääsin vihdoin toiseen perheeseen. He asuvat kaukana, ovat ihan yhtä tiukkoja kuin ensimmäinenkin perheeni, mutta siitä huolimatta kotona ei ollut yhtään kiusallista olla ja tulen heidän kanssaan vähän paremmin toimeen. En silti kestäisi tässäkään perheessä tätä puolta vuotta pidempään (osa säännöistä on ihan järjettömiä), vaikka kaikki onkin oikeastaan hyvin. En ole viimeiseen puoleen vuoteen potenut yhtään koti-ikävää, olen oppinut elämään täällä ja olen oikeesti ollut tosi onnellinen. Nyt viimeaikoina oon saanut hieman enemmän lupia käydä ulkona kavereiden kanssa ja kaikki tuntuu menevän hyvin. Mulla on täällä elämä, kaverit, koulu, ruoka jota oon tottunut syömään ja paikat joissa oon tottunut liikkumaan. Tuntuu ihan hullulta jättää tää kaikki nyt kun kaikki on vihdoin hyvin. Lähtö täältä tulee olemaan tuplasti vaikeampaa kuin lähtö Suomesta, sillä vaikka tulisin takaisin tänne, mikään ei tulee enää olemaan samanlaista. Meitä on täällä 10 vaihtaria ja olemme tulleet todella läheisiksi, mutta täältä lähtiessämme emme tule enää koskaan olemaan kaikki samassa maassa. Tottakai voimme vierailla toistemme luona, mutta emme tule enää olemaan kaikki yhdessä. Mun paikalliset kaverit valmistuu lukiosta ja lähtevät muihin kaupunkeihin opiskelemaan enkä varmastikaan tule näkemään kaikkia uudelleen. En tule enää ikinä menemään kouluun koulupuku päällä kavereiden toivotellessa hyvää huomenta poskipusujen kera. En tuu enään ikinä elämään meksikolaisen perheen kanssa ja heidän tapojensa mukaisesti. En tuu enään ikinä ravaamaan vaihtaritapaamisissa tai istumaan joka keskiviikkoilta rotarikokouksessa.

Tuntuu hullulta ajatella, että tätä odotti niin kauan ja nyt se on jo ohi. Täällä ollessa tuntui aina, että vielä on paljon aikaa mutta se aika kului huomaamatta ja paljon asioita on vieläkin tekemättä. Kumpa saisin edes yhden päivän lisää.. En ole valmis sanomaan hyvästejä kaikille näille ihmisille jotka olen tottunut näkemään päivittäin ja joiden kanssa olen jakanut paljon asioita tämän vuoden aikana.

Mua suoraansanottuna jännittää tulla takaisin Suomeen. Täällä ollessa on pakosti kasvanut henkisesti ja oppinut näkemään asiat eri tavalla. Tulen aina muistamaan tämän vuoden ja nämä ihmiset. Takana on ehdottomasti elämäni paras ja opettavaisin vuosi enkä kadu hetkeäkään. En kadu mitään mitä olen tehnyt enkä kadu sitä että päätin lähteä tänne. Tottakai siellä kotona Suomessa on paljon asioita joita odotan innolla, mutta yhden erittäin tärkeän ja erityisen ihmisen lisäksi jätän tänne Meksikoon suuren osan sydämestäni. Tulen ehdottomasti takaisin niin pian kuin mahdollista.

Nyt mulla on kolme viikkonloppua jäljellä täällä ja niistä tulen  kaksi viettämään mun ensimmäisen perheen luona ja mun viimeisenä viikonloppuna Ally tulee meille. Mulla menee nyt oikeastaan tosi hyvin tän ensimmäisenkin perheen kanssa ja sain kutsua mun "poikaystävän" meille ja mun kummatkin perheet tykkäävät siitä tosi paljon :-D Oon saanut siis vähän enemmän vapauksia ja en oo todellakaan valmis lähtemään kotiin täältä. Munhan oli tarkoitus lähtee vasta heinäkuussa, mutta kaikkien vaikeuksien takia vaihdoin lentolippuni kesäkuulle ja nyt kadun sitä ihan kunnolla, tekisin mitä vaan että voisin palata ajassa taaksepäin ja tehdä kaiken toisin. Oon tajunnut kuinka paljon mulla on täällä kavereita ja kuinka paljon oon ehtinyt kokemaan tän vuoden aikana. Musta on pikkuhiljaa tullut enemmän meksikolainen ja saattaa olla, että en tuu enään sopeutuun siihen suomielämään. Mä haluan tervehtiä ihmisiä poskipusuilla, haluan jutella tuntemattomien kanssa ilman että mua pidetään outona, haluan puhua espanjaa joka päivä ja haluan elää ystävällisten ja iloisten ihmisten ympäröimänä. Mulle on sattunut tosi paljon sellaisia pieniä juttuja jotka ei ikinä tapahtuisi siellä Suomessa. Yksi esimerkki siitä on se, kun eilen menin Starbucksiin aamupalalle ja olin maksamassa ostoksiani kunnes myyjä sitten sanoi, että ei sun tarvii mitään maksaa, tuo mies tossa maksoi jo kaiken. Kyseessä oli siis yksi vanhempi mies joka on tosi usein siellä Starbucksissa ja ollaan muutamat kerrat juteltu. Meksikolaisten ystävällisyys osaa aina yllättää!

Vietin juuri viikon yhden Suomeen vaihtoon lähtevän pojan perheen kanssa. Kyseessä on siis yksi ihana perhe tästä noin muutaman tunnin matkan päästä, ja he kohtelevat mua kuin omaa tytärtään ja tunnen olevani osa heidän perhettä vaikka se ei varsinaisesti mun perhe olekaan. Käytiin Tuxtlassa, San Cristobalissa, Palenquessa ja sitten mentiin heidän kotiinsa Tenosiqueen. Ne sanoivatkin mulle jo, että haluavat mun muuttavan heidän kanssaan tänne Meksikoon kun saan lukion suoritettua Suomessa ja he ovat valmiita maksamaan mun yliopiston täällä! Oon vaan niin onnellinen nyt täällä Meksikossa :-) Oon rehellisesti sanottuna kateellinen kaikille ensivuoden vaihtareille.. Mä lähtisin mielelläni uudestaan! Vuosi meni ihan liian nopeasti enkä voi ymmärtää että olen nyt tässä kirjoittamassa tätä postausta, miettimässä miten tuon kaikki tavarani Suomeen ja mitä kaikkea mun on vielä ehdittävä tekemään kolmessa viikossa, SIIS KOLMESSA VIIKOSSA?

Vaikeuksia vaihtovuoden aikana

Halusin pitää tän blogin rehellisenä ja nyt haluankin kertoa, että ei se vaihtovuosi olekaan pelkkää rannalla makoilua ja hauskanpitoa. Kyllä tää on monestakin syystä mun elämäni paras vuosi, mutta ei todellakaan aina mitään unelmaa josta ennen haaveilin. Oon tässä melkein seitsemän kuukauden aikana itkenyt enemmän kuin koskaan ennen, ollut vihainen, pettynyt ja ikävöinyt liikaakin. Olen kuitenkin myös ollut aivan uskomattoman onnellinen ja ylpeä itsestäni, olen oppinut paljon ja olen tutustunut ihmisiin jotka tulevat varmasti aina olemaan elämässäni. Miten hienoa onkaan omistaa paras ystävä Brasiliasta, Jenkeistä, Japanista ja Saksasta. Onhan mulla hyviä kavereita myös muista maista, mutta noiden neljän tytön kanssa tulen varmasti aina pitämään yhteyttä. 

Mullahan ei koskaan ollut mitenkään kovin hyvät välit mun ensimmäisen host perheeni kanssa, vaikka asuinkin heidän kotonaan noin 6 kuukautta. Mä meinasin monta kertaa kirjoittaa viestiä Rotareille että haluan pois siitä perheestä, mutta joka kerta aloittaessani kertomaan asiasta ajattelin, että ehkä vika onkin minussa. Nyt vaihdettuani perhettä ja yövyttyäni erilaisissa perheissä meidän reissumme aikana tajusin, että vika ei todellakaan ollut vain minussa. Jo ensimmäisistä päivistä lähtien minusta tuntui, että en pysty olemaan siinä perheessä puolta vuotta. Saavuin Meksikoon kipeänä enkä puhunut sanaakaan espanjaa, mutta perheeni ei tuntunut sitä ymmärtävän. Makasin 2 ensimmäistä viikkoa sängyssäni koska olin niin kipeä, että käveleminenkin oli vaikeaa. Olin kuumeessa ja minulla oli niin paha korvatulehdus, että en kuullut lähes mitään ja lääkärikin järkyttyi kun katsoi korvaani. Söin kupillisen riisiä päivässä koska en saanut mitään muuta alas ja laihduinkin niin, että en pystynyt enään pitämään yhtä hametta päälläni ilman että se tippui :-D Sain siis kuulla päivittäin valituksia siitä miten en syö mitään, en puhu mitään enkä ole tarpeeksi kohtelias. Mulla ei ollut yhtäkään kaveria enkä tuntenut ketään, sillä suurin osa vaihtareista saapui jopa kuukautta myöhemmin tänne kuin minä.

Rehellisesti sanottuna olin valmis palaamaan kotiin jo ensimmäisen viikon jälkeen. Juttelin kuitenkin yhden edellisvuoden vaihtarin kanssa ja hän sai minut vakuuttumaan siitä, että nämä tunteet on ihan normaaleja ja kaikki tulee muuttumaan paremmaksi. Niin siinä kävinkin kun vihdoin pitkän ja vaikean kuukauden jälkeen aloitin koulun. Sain omia kavereita ja pääsin hetkeksi viettämään aikaa ilman perhettäni. Olin useimmiten tosi iloinen ja innoissani kaikesta uudesta, opin paljon espanjaa enkä miettinyt enää kotiinpaluuta. Vaikein aika oli jo takana vaikka host perheeni takia välillä olikin vaikeampaa. En noiden alkuaikojen ongelmien takia enään tuntenut oloani hyväksi heidän seurassaan ja siitä syystä olinkin tosi hiljainen ja vaivautunut heidän kanssaan. Ensimmäinen host äitini oli useimmiten tosi ilkeä, vaativa eikä muistanut koskaan mitään. Monta kertaa hänen selatessaan facebookkia hän kommentoi minulle miten joku henkilö on ruma, lihava tai äitinsä paljon kauniimpi kuin tyttärensä. Myös minulle hän sanoi moneen kertaan miten olen lihonut ja minun pitäisi aloittaa dieetti. En voinut lähteä ostamaan kokista kavereideni kanssa ilman että sain kuulla saarnan siitä, miten olemme lihavia koska haluamme juoda limua. Kuuntelin puoli vuotta tätä paskaa ja nyt hänen kotonaan on toinen vaihtari ja hän joutuu kestämään tätä samaa.. Onneksi hänellä on nyt joku jonka kanssa puhua tästä sillä mä ymmärrän erittäin hyvin millaista elämä siinä talossa on!

Tulin erittäin hyvircn toimeen ensimmäisen host isäni, taloudenhoitajamme ja kuskimme kanssa, mutta en kestäisi enää päivääkään sen naisen kanssa. Hän unohti kaiken mitä hänelle kerroin, muunteli sanomisiani ja vaati minua muuttumaan koska luonteeni ei ollut hänen mieleensä. Taistelin kuitenkin loppuun asti ja nyt olen oikein iloinen siitä, että mun ei enään koskaan tarvitse palata siihen taloon. Tämä toinen perheeni on vielä tiukempi kuin ensimmäinen perheeni ja asumme kaukana kaikesta, mutta tunnen oloni paljon paremmaksi heidän kanssaan. Olen paljon puheliaampi enkä ole kokoajan niin väsynyt. Tämä perhe kohtelee mua paljon paremmin, vietämme enemmän aikaa yhdessä ja mulle maksetaan lähes kaikki mitä tarvitsen.

Ei se kuitenkaan ole niin helppoa mennä perheeseen joka on ollut koko elämänsä yhdessä ja heillä on omat tapansa ja tottumuksensa. Mä muutin heidän kotiinsa vaan matkalaukullinen omia tavaroita mukanani ja sitten pitäisi elää heidän kanssaan normaalia elämää ja tottua heidän sääntöihinsä. Aina ei voikkaan olla oma itsensä tai tehdä mitä huvittaa. Välillä huomaat istuvasi perheen kanssa ruokapöydässä etkä ymmärräkkään heidän vitsejään etkä tunne kuuluvasi heidän joukkoonsa, sillä olet tuntenut heidät vasta niin vähän aikaa. Et voikkaan olla vihainen ja näyttää kaikkia tunteitasi, sillä olet kuitenkin vain vieras ja sinun oletetaan käyttäytyvän hyvin. Välillä teet asioita väärin sillä et aina tiedä miten ne pitäisi hoitaa. Yrität olla mahdollisimman hyvä vaihto-oppilas ja antaa itsestäsi hyvän kuvan, mutta välillä se on todella raskasta.

Välillä tulee hetkiä kun turhaudut uuden kielen kanssa. Tuntuu siltä, että et ymmärrä tarpeeksi etkä opi tarpeeksi nopeasti. Välillä tuntuu siltä, että kaikki muut oppivat kielen nopeammin kuin sinä. Koet huonoa omaatuntoa siitä, että et opiskele kieltä tarpeeksi ja joskus koet olevasi liian väsynyt edes yrittämään vieraan kielen puhumista. Itseltäni on ainakin jäänyt huomaamatta miten paljon olen oppinut espanjaa. Vasta kun alan miettimään miten en alussa ymmärtänyt mitään ja puhuin pelkkää englantia tajuan, että olen oppinut ihan sairaasti. En ole moneen kuukauteen käyttänyt muuta kieltä kuin espanjaa ja hyvin olen pärjännyt ja olen saanut asiani hoidettua. Voisihan sitä nopeamminkin oppia kun vähän jaksaisi panostaa, sillä itse en ole tehnyt kielen oppimisen eteen yhtään mitään. Kaiken olen oppinut vain puhumalla ja kuuntelemalla. Voisi siis huonomminkin mennä!

Tulee hetkiä kun kaikki maan tavat ja ihmiset ärsyttävät. Host perhe ei anna lupaa mennä ulos, on aivan liian kuuma, sataa, koulu alkaa liian aikaisin, aina iloiset meksikolaiset eivät ymmärrä että sinulla on huono päivä etkä halua jutella, huomaat lihoneesi 8 kiloa koska ruoka on niin epäterveellistä, suihkusta ei tule lämmintä vettä, joudut käymään kirkossa sunnuntaiaamuisin, huoneesi on niin pieni että joka kerta yrittäessäsi liikkua siellä potkaiset varpaasi sängynjalkaan ja olet vain aivan liian kyllästynyt kaikkeen ja haluaisit vain nukkua. Nämä hetket on kuitenkin vain ohimeneviä ja useimmiten tunnet itsesi onnelliseksi juuri siellä missä olet. 

Muiden blogeista saa aina sellaisen kuvan, että vaihtovuosi on pelkkää unelmaa ja vuoden loma. 

Kyllä täällä kokee aivan uskomattomia asioita ja tämä on mahtavin kokemus ikinä, mutta täälläkin on niitä vaikeita päiviä kun kaikki ärsyttää. Mullekkin sanotaan aika usein, että sähän oot nyt viettämässä vuoden lomaa ja kaikki on varmaan aivan mahtavaa. Totuus ei kuitenkaan ole tämä. Onhan se niin, että tämä on vuoden loma koulusta, sillä munhan ei edes oleteta tekevän siellä mitään. Voin kuitenkin kertoa, että en ole kertaakaan ollut iloinen herätessäni kello 5 aamulla lähteäkseni kouluun. Nyt ne Suomessa välillä kahdeksalta alkavat koulupäivät tuntuvat erittäin hyviltä!

Kaikesta huolimatta mä oon rakentanut sen oman elämäni tänne. Sitä ei voi muut ymmärtää, sillä ihmiset siellä suomessa eivät ole eläneet tätä elämää täällä mun kanssani. En varmaan koskaan pysty täysin kuvailemaan millainen kokemus tämä on ollut. Se vaan täytyy itse kokea! Tänne tullessa mä en tuntenut ketään enkä mitään, en osannut kieltä enkä tiennyt millaista kaikki tulee olemaan. Nyt olen yksin selvinnyt monista vaikeista asioista ja saanut ne omat kaverini ja tottunut tähän elämään täällä. Tällä hetkellä kaikki menee aika hyvin ja on vaikea uskoa, että jäljellä on enään reilu 4 kuukautta. Mä vaihdoin koulussa juuri luokkaani, sillä halusin koulun vanhimpien kanssa samalle luokalle (olin vuotta nuorempien kanssa ja tunsin oloni liian vanhaksi heidän seurassaan). Nyt saan siis taas totutella uusiin ihmisiin ja nämä viimeiset kuukaudet tulevat kulumaan aivan liian nopeasti!

En sen kummemmin tykkää kaupungistani eikä tykkää kukaan muukaan täällä oleva vaihtari, mutta aion nauttia näistä viimeisistä kuukausista ja oppia mahdollisimman paljon espanjaa ;-) Huomenna alkaakin sitten kuntokuuri ja aion vähän miettiä enemmän syömisiäni ja löysinkin juuri salin täältä pikkukylästä joten sinne olisi tarkoitus ostaa kortti! :-D

2014

2014 oli ehdottomasti mun elämäni paras vuosi. Niin paljon ehti tapahtua, kasvoin henkisesti ja muutuin tosi paljon, toteutin suurimman unelmani, tutustuin ihan uskomattomiin ihmisiin eikä mitään suurempia vastoinkäymisiäkään tainnut olla. Tää vuosi muutti mua ja mun elämää niin paljon. Siitä on nyt 1,5 vuotta kun lähetin ensimmäisen vaihtohakemukseni sen kummempia miettimättä. On mennyt vuosi siitä, kun sain kuulla että mut on hyväksytty vaihtoon. Tasan vuosi sitten olin juuri täyttänyt viralliset hakupaperit ja tuskastellut maavaihtoehtojen kanssa. Hakupapereiden lähettäminen oli elämäni paras päätös. Siitä tapahtumasta lähtien mun elämä on ollut kaikkea muuta kuin tylsää ja oon saanut kokoajan uusia ihmisiä elämääni. Mä myös tulin paljon läheisemmäksi mun vanhojen kavereideni kanssa, ja vietin aikaa heidän kanssaan enemmän kuin koskaan ennen.

Se puoli vuotta ennen lähtöä oli melkein yhtä jännittävää ja upeaa aikaa kuin tämä itse vaihtovuosi. Meidän suomivaihtareiden whatsapp -ryhmässä jaettiin kaikki asiat toistemme kanssa - niin vaihtoon liittyvät asiat kuin omaan elämään liittyvät asiat. Tutustuttiin toisiimme, nähtiin toisiamme jopa vapaa-ajalla sekä käytiin muutamissa vaihtaritapaamisissa. Tuskailtiin yhdessä paperihommien kanssa, odoteltiin maatietoja ja käytiin läpi samat fiilikset. Muistan ikuisesti sen, miten koko ryhmä sekosi kun ensimmäiset alkoivat saada maatietojaan. Ja edelleenkin päivittäin jutellaan whatsapissa, siinä ryhmässä on aina joku joka osaa auttaa. Olen täällä Meksikossa ollessakin tavannut muutaman näistä tytöistä, ja heidän kanssaan on niin helppo jutella ja tuntuu kuin oltaisiin tunnettu aina!

Vuonna 2014 matkustin toista kertaa mulle henkilökohtaisesti tärkeään paikkaan Playa del Inglesiin, sain ensimmäisen lukiovuoteni päätökseen hyvillä arvosanoilla, sain ensimmäisen kesätyöpaikkani, vietin kolmet oikein onnistuneet läksiäiset, näin paljon kavereita ja vietin perheen ja suvunkin kanssa enemmän aikaa kuin ennen. Vaihto pyöri päivittäin mielessäni ja meinasinkin välillä tulla hulluksi kun en jaksanut enää odottaa. Otin kuvia eri vuodenajoista vaihtovuottani varten. Ja nyt tämä seikkailu on jo puolessa välissä! En voi uskoa, että palaan kotiin tänä vuonna, noin 6 kuukauden kuluttua. Ja vielä sanotaan, että Joulun jälkeen aika menee entistä nopeammin. Niin ja olihan vuosi 2014 mun viimeinen vuoteni alaikäisenä ;-) Nyt mua suoraan sanottuna pelottaa palata Suomeen. Oon sellanen ihminen joka kyllästyy kaikkeen tosi nopeasti ja tuntuu, että kun oon takaisin Suomessa mulla ei oo enään mitään mitä odottaa. Ei oo mitään mitä odottaa niin paljon kuin odotin tätä vaihtovuotta joka kuluu päivä päivältä nopeammin ja pian se on vain muisto. Pian se on vain elämäni tapahtumarikkain vuosi jonka vietin ja josta on jäljellä vain kuvat. En halua elää loppuelämääni samassa paikassa ja kaipaan jännitystä ja uusia kokemuksia. Mulla ei oo mitään suunnitelmia tulevaisuudelle, joten haluaisin vain pysäyttää ajan hetkeksi ja elää tätä unelmaani täällä.

Joulu ja Uusivuosi olivat hieman vaikeita täällä toisella puolella maapalloa kaukana omasta perheestä ja kavereista, mutta nyt ne ovat ohi ja voin vain nauttia tästä jäljellä olevasta ajasta. Joulua täällä vietetään aika samalla tavalla kuin Suomessa, mutta syödään tosi myöhään ja tanssitaan aamuun asti. Uusivuosi on myös tosi perheellinen juhla ja useimmat viettääkin sen ihan vaan kotona perheen kanssa. Niin tehtiin tässä munkin perheessä, ja olin ehkä hieman tylsistynyt ja menin aikaisemmin nukkumaan kuin muut :-D Oon tutustunut muihin vaihtareihin paljon paremmin tässä joululoman aikana, ja heidän ansiostaan olen jaksanut ne huonommatkin päivät. En osaisi kuvitella elämääni ilman tätä kaikkea mitä mulle on viimeisen vuoden aikana tapahtunut. Oon tajunnut miten läheisiksi ollaan tultu kaikkien Villahermosan vaihtareiden kanssa, ja vietän ainakin viikottain aikaa heidän kanssaan. Ilman tätä kaikkea mun elämä olisi niin paljon tylsempää. Olen siis oikein tyytyväinen menneeseen vuoteen ja musta tuntuu, että tämä edessä oleva vuosi tulee olemaan vieläkin parempi! Hyvää uutta vuotta kaikille! :-)

 

Tän postauksen kuvat on otettu jokin aika sitten kun mentiin koko perheen ja suvun kanssa rancholle. Pääsin vihdoinkin ratsastamaan täällä, ja se oli ihan sairaan siistiä vaikka tosi erilaista olikin kuin Suomessa! :-D

Vähän fiiliksiä!

Tulin laittamaan muutamat kuvat tänne teillekin joita oon kameralla viimeaikoina ottanut! Oon ollu tosi kiireinen enkä oo kerennyt postaamaan koska kaikki päivät menee koulussa ja viikonloput muualla. Oon viettäny taas tosi paljon aikaa muiden vaihtareiden kanssa. Mun mielestä on tosi hyvä juttu, että usein viikonloppuisin meille on järjestetty jotain yhteistä tekemistä. Yleensä ne on jotain synttäreitä/muita juhlia eli suurimmaksi osaksi vaan syömistä, mutta meillä on aina tosi kivaa! Meillä on täällä ihan huippu porukka vaihtereita (+yksi vanhempi poika joka on täällä tekemässä työjuttuja) ja tullaan kaikki tosi hyvin toimeen. Meitä on mun lisäksi ainakin yksi Tanskasta, Yhdysvalloista, Italiasta, Japanista, Belgiasta, Brasiliasta ja 3 Saksasta. Lisäksi meidän kanssa on aina joitain jo vaihdosta palanneita Meksikolaisia ja nekin on ihan mahtavia! Voisin viettää kaiken aikani näitten ihmisten kanssa hahah.

Tää viikonloppu oli ehkä paras tähän mennessä! Perjantaina Ally (tyttö Amerikasta) tuli koulun jälkeen meille koko päiväksi ja käytiin vähän shoppailemassa. Tää tyttö on ehdottomasti mun paras kaveri täällä, voin olla niin oma itteni sen seurassa! Ollaan yhtä hulluja molemmat ja saadaan aina outoja katseita muilta ihmisiltä kun me vaan hullutellaan ja läpsitään toisiamme :D Lauantaina aamulla oli tiedossa baby shower, sillä yksi host äidin kavereista odottaa vauvaa, joten menimme juhlistamaan häntä. Sen jälkeen mä lähdin näiden vaihtareiden kanssa juhlistamaan jotakin (en aina edes tiedä että mitä) ja tiedossa oli siis paljon tacoja kuten täällä aina! Sunnuntaina oltiinkin koko päivä jossain "rannalla" ja nyt oon ihan palanut.. Täältä on rannalle sellanen tunnin ajomatka mutta mua se ei haittaa ollenkaan koska täällä on kiva istua autossa ja katsella maisemia! Välillä saa kyllä pelätä henkensä puolesta kun kaikki ajaa ihan järkyttävän lujaa, hakkaa tööttiä minkä kerkiää ja tunkee mitä pienimpiinkin väleihin niillä autoillansa. Oonkin jo monet kolarit nähnyt täällä eikä se oo mikään ihme.. Mutta takaisin asiaan! Pääsin ekaa kertaa elämässäni kokeilemaan banaanivenettä ja oli tosi hauskaa vaikka luulinkin hukkuvani kun se ei millään pysynyt pystyssä kun kyydissä oli 6 hullua vaihtaria.. Ja syötiin lisää tacoja! En tuu enään ikinä takasin Suomeen koska oon ihan rakastunut tacoihin haha.

 Mun on pakko sanoa, että oon niin rakastunut Meksikoon ja mun elämään täällä. En voi ymmärtää miten sillon alussa halusin niin paljon takasin Suomeen. Kaikki täällä on vaan niin paljon jännempää! Joka päivä opin, koen ja näen uusia asioita sekä tapaan uusia ihmisiä. Niin ja opin lisää espanjaa. Oon viimesen kuukauden vaan hymyillyt ja miettinyt miten onnekas oon kun oon päässyt kokeen jotain tällästä. Tää vaihtovuosi on vaan jotain ihan uskomatonta! En olis ikinä päässyt kokeen Meksikoa tällä tavalla kun koen sen just vaihto-oppilaana. On ihan huippua elää paikallisten kanssa, mutta silti tutustua niin moniin ihmisiin eri maista. Mun elämä olis niin erilaista ja jäisin niin paljosta paitsi jos en olis lähtenyt! Tää vaan tekee mut vielä varmemmaksi siitä, että mut on luotu matkustamaan ja näkemään maailmaa. Kiitos siis Rotarit ja perhe siellä Suomessa, teidän ansiosta elän nyt mun unelmaa♥ Ja vaikka joka aamu koulun takia herätessä kello 5:30 tekis vaan mieli itkeä, on se silti vaan niin siistiä että saan kokea meksikolaisen koulun (joka on muuten joka tavalla ihan hirmu outoa)! Mä myönnän, että välillä ikävöin Suomen koulua myöhäisten aamujen ja paremman opiskelutyylin takia. Täällä kun lähes joka tunnilla tehdään ryhmätöitä ja mä en oikein oo niistä niin innoissani haha. Täällä myös osaan olla niin ylpeä suomalaisuudestani, sillä kaikki ihmiset on tosi kiinnostuneita musta ja Suomesta. Ihmisten reaktiot on kyllä näkemisen arvoisia joka kerta kun kerron mistä tulen. Mua myös usein pyydetään puhumaan jotain suomeksi (suurin osa kyllä luulee että me puhutaan vaan englantia..) ja monesti oon saanut kuulla miten se on "taikaa" ja niin hauskan kuulosta. Monet mun luokkalaisetkin on jo sanoneet tulevansa mun mukana Suomeen sitten vuoden päästä haha. Tänään tuli jo pieni paniikki kun tajusin, että melkein 2 kuukautta mun vuodestani on jo kulunut, aika menee liian nopeesti!

Mua ärsyttää ainoastaan se miten mua kohdellaan niinku pientä lasta ja miten paljon mulla on sääntöjä. Ja kaikkeen, ihan kaikkeen pitää kysyä lupa. Mä tiesin, että Meksikossa täytyy noudattaa tiettyjä sääntöjä turvallisuuden takia, mutta suurin osa vaihtareista täällä on kertonut miten kaikki on tosi rentoja ja elämä on yhtä biletystä. No ei kyllä mulla vaan, mun perhe on tosi tiukka ja välillä tuntuu että en pääse kokemaan tarpeeksi tai tutustumaan kavereihini koska en saa lupaa mihinkään. Vaatii totuttelemista kun on aina saanut mennä ja tehdä lähes kaiken miten itse haluaa ja yhtäkkiä ei edes omien hiustensa värjäämisestä saa päättää itse. Mä siis sanoin host äidille että ajattelin tässä värjätä hiukset niinkun oon tehnyt ainakin viimeset 5 vuotta koska juurikasvu alkaa olla aika järkyttävä. Noh, olisitte nähnyt sen järkyttyneen ilmeen ja saarnan siitä miten se on huonoksi hiuksille ja vielä kun oon näin nuori, jepjep.. Tähän kyllä sitten vaan totesin, että aion sen tehdä ja mun ulkonäkö on ihan mun oma asia. Ainoo asia mitä tällä hetkellä ikävöin onkin mun vapaus. Tottakai mä ymmärrän, että oon nyt Meksikossa eikä oo ihan niin turvallista tehdä kaikkea mitä huvittaa mutta hei, mä lähestyn 18 vuoden ikää ja silti mua autetaan mm. koululaukun pakkaamisessa.. Tälläset asiat saa mut ikävöimään suomivanhempia, koska heille voin aina sanoa vastaan ja kiukutella.. Eiks niin äiti ja isi? :) Ja se on niin jännä miten täällä pienetkin vastoinkäymiset tuntuu tosi suurilta, mutta taas ne pienetkin hyvät asiat tuntuu ihan mahtavilta! Nimimerkillä kerran melkein itkenyt onnesta kun host veli pyysi mukaansa kauppaan ostamaan keksejä huonon päivän keskellä.. jep. :D Viimeaikoina oon kyllä ollut jo varmaan liian onnellinen, sillä edes se että mun puhelin päätti hajota pari päivää sitten ei haitannut mua ollenkaan. Tänään sitten marssin yksin puhelinliikkeeseen ja hoidin asiani kokonaan espanjaksi ja nyt omistan taas puhelimen, hyvä minä!

Tästä tulikin yhtäkkiä kunnon fiilispostaus! Mutta jos haluatte mun vastaavan teidän kysymyksiin ja postaamaan taas pian, menkääs laittamaan lisää kysymyksiä tänne.