Miten se vuosi oikeasti menikään?

Vaihtovuosi on lopuillaan ja halusin tulla vähän kertomaan, miten se mun vuosi nyt oikeasti meni.

Mulla oli alussa tosi vaikeeta montakin kuukautta ensimmäisen perheen takia (oikeastaan koko ensimmäinen puoli vuotta) ja mietin usein miksi edes lähdin tänne, kun olisin hyvin voinut olla Suomessa oman perheen ja kavereiden kanssa. Vietin suurimman osan ajasta kotona koneella, itkin lähes päivittäin ja nautin täällä olosta vain ollessani koulussa tai tapaamisissa muiden vaihtareiden kanssa. Paikallisten kavereiden kanssa oli vaikeaa tutustua paremmin, sillä en perheen sääntöjen takia saanut lupaa mihinkään ja siitä syystä kaveritkin kyllästyivät pyytämään mua heidän mukaansa. Luin paljon muiden vaihtareiden blogeja ja mietin, miksi juuri minulle sattui tämä perhe ja tämä kaupunki. Kuuntelin muiden vaihtareiden tarinoita siitä, miten mahtavia heidän perheensä ovat, miten paljon he matkustavat ja miten huoletonta elämää he viettävät. Mun perheellä oli ihan järjettömiä sääntöjä, mun huoneessa oli kokonainen seinä täynnä erilaisia lippuja ja lappuja joissa kerrottiin mikä on sallittua ja mikä ei; rotarisäännöt, kavereiden kutsumista koskevat säännöt, ilmastointia koskevat säännöt, kodin säännöt..

En tainnut ensimmäisen viiden kuukauden aikana olla kertaakaan kotini ulkopuolella kello 8 jälkeen illalla ilman host perhettäni, sillä he eivät halunneet kuskata mua, en saanut mennä taksilla enkä myöskään kavereiden kyydillä. Vietin viikonloput tylsistyneenä kotona ja odotin vain pääseväni taas kouluun. Musta toi tuntui ihan hullulta enkä missään vaiheessa tuntenut oloani hyväksi siinä talossa. Tulin aina hyvin toimeen mun host isän kanssa ja tulen vieläkin, mutta ensimmäisen host äidin nähdessäkin alkaa ahdistamaan. Vielä vaikeampaa tuosta ajasta teki se, että en osannut kieltä. Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin espanja sujumaan ja olin ylpeä siitä, että kaikista vaikeuksista huolimatta en ollut luovuttanut vaan olin edelleen täällä ja hallitsin kielen jonka olin aina halunnut oppia.

Tuntuu kuin olisin vasta eilen saapunut tänne, vaikka siitä on kulunut jo lähes kokonainen vuosi. Muistan täydellisesti sen tunteen joka mulla oli joka päivä kun jouduin palaamaan koulusta kotiin jossa en yhtään tykännyt olla. Vihdoin puoli vuotta kestettyäni kaikkea tuota, pääsin vihdoin toiseen perheeseen. He asuvat kaukana, ovat ihan yhtä tiukkoja kuin ensimmäinenkin perheeni, mutta siitä huolimatta kotona ei ollut yhtään kiusallista olla ja tulen heidän kanssaan vähän paremmin toimeen. En silti kestäisi tässäkään perheessä tätä puolta vuotta pidempään (osa säännöistä on ihan järjettömiä), vaikka kaikki onkin oikeastaan hyvin. En ole viimeiseen puoleen vuoteen potenut yhtään koti-ikävää, olen oppinut elämään täällä ja olen oikeesti ollut tosi onnellinen. Nyt viimeaikoina oon saanut hieman enemmän lupia käydä ulkona kavereiden kanssa ja kaikki tuntuu menevän hyvin. Mulla on täällä elämä, kaverit, koulu, ruoka jota oon tottunut syömään ja paikat joissa oon tottunut liikkumaan. Tuntuu ihan hullulta jättää tää kaikki nyt kun kaikki on vihdoin hyvin. Lähtö täältä tulee olemaan tuplasti vaikeampaa kuin lähtö Suomesta, sillä vaikka tulisin takaisin tänne, mikään ei tulee enää olemaan samanlaista. Meitä on täällä 10 vaihtaria ja olemme tulleet todella läheisiksi, mutta täältä lähtiessämme emme tule enää koskaan olemaan kaikki samassa maassa. Tottakai voimme vierailla toistemme luona, mutta emme tule enää olemaan kaikki yhdessä. Mun paikalliset kaverit valmistuu lukiosta ja lähtevät muihin kaupunkeihin opiskelemaan enkä varmastikaan tule näkemään kaikkia uudelleen. En tule enää ikinä menemään kouluun koulupuku päällä kavereiden toivotellessa hyvää huomenta poskipusujen kera. En tuu enään ikinä elämään meksikolaisen perheen kanssa ja heidän tapojensa mukaisesti. En tuu enään ikinä ravaamaan vaihtaritapaamisissa tai istumaan joka keskiviikkoilta rotarikokouksessa.

Tuntuu hullulta ajatella, että tätä odotti niin kauan ja nyt se on jo ohi. Täällä ollessa tuntui aina, että vielä on paljon aikaa mutta se aika kului huomaamatta ja paljon asioita on vieläkin tekemättä. Kumpa saisin edes yhden päivän lisää.. En ole valmis sanomaan hyvästejä kaikille näille ihmisille jotka olen tottunut näkemään päivittäin ja joiden kanssa olen jakanut paljon asioita tämän vuoden aikana.

Mua suoraansanottuna jännittää tulla takaisin Suomeen. Täällä ollessa on pakosti kasvanut henkisesti ja oppinut näkemään asiat eri tavalla. Tulen aina muistamaan tämän vuoden ja nämä ihmiset. Takana on ehdottomasti elämäni paras ja opettavaisin vuosi enkä kadu hetkeäkään. En kadu mitään mitä olen tehnyt enkä kadu sitä että päätin lähteä tänne. Tottakai siellä kotona Suomessa on paljon asioita joita odotan innolla, mutta yhden erittäin tärkeän ja erityisen ihmisen lisäksi jätän tänne Meksikoon suuren osan sydämestäni. Tulen ehdottomasti takaisin niin pian kuin mahdollista.

Nyt mulla on kolme viikkonloppua jäljellä täällä ja niistä tulen  kaksi viettämään mun ensimmäisen perheen luona ja mun viimeisenä viikonloppuna Ally tulee meille. Mulla menee nyt oikeastaan tosi hyvin tän ensimmäisenkin perheen kanssa ja sain kutsua mun "poikaystävän" meille ja mun kummatkin perheet tykkäävät siitä tosi paljon :-D Oon saanut siis vähän enemmän vapauksia ja en oo todellakaan valmis lähtemään kotiin täältä. Munhan oli tarkoitus lähtee vasta heinäkuussa, mutta kaikkien vaikeuksien takia vaihdoin lentolippuni kesäkuulle ja nyt kadun sitä ihan kunnolla, tekisin mitä vaan että voisin palata ajassa taaksepäin ja tehdä kaiken toisin. Oon tajunnut kuinka paljon mulla on täällä kavereita ja kuinka paljon oon ehtinyt kokemaan tän vuoden aikana. Musta on pikkuhiljaa tullut enemmän meksikolainen ja saattaa olla, että en tuu enään sopeutuun siihen suomielämään. Mä haluan tervehtiä ihmisiä poskipusuilla, haluan jutella tuntemattomien kanssa ilman että mua pidetään outona, haluan puhua espanjaa joka päivä ja haluan elää ystävällisten ja iloisten ihmisten ympäröimänä. Mulle on sattunut tosi paljon sellaisia pieniä juttuja jotka ei ikinä tapahtuisi siellä Suomessa. Yksi esimerkki siitä on se, kun eilen menin Starbucksiin aamupalalle ja olin maksamassa ostoksiani kunnes myyjä sitten sanoi, että ei sun tarvii mitään maksaa, tuo mies tossa maksoi jo kaiken. Kyseessä oli siis yksi vanhempi mies joka on tosi usein siellä Starbucksissa ja ollaan muutamat kerrat juteltu. Meksikolaisten ystävällisyys osaa aina yllättää!

Vietin juuri viikon yhden Suomeen vaihtoon lähtevän pojan perheen kanssa. Kyseessä on siis yksi ihana perhe tästä noin muutaman tunnin matkan päästä, ja he kohtelevat mua kuin omaa tytärtään ja tunnen olevani osa heidän perhettä vaikka se ei varsinaisesti mun perhe olekaan. Käytiin Tuxtlassa, San Cristobalissa, Palenquessa ja sitten mentiin heidän kotiinsa Tenosiqueen. Ne sanoivatkin mulle jo, että haluavat mun muuttavan heidän kanssaan tänne Meksikoon kun saan lukion suoritettua Suomessa ja he ovat valmiita maksamaan mun yliopiston täällä! Oon vaan niin onnellinen nyt täällä Meksikossa :-) Oon rehellisesti sanottuna kateellinen kaikille ensivuoden vaihtareille.. Mä lähtisin mielelläni uudestaan! Vuosi meni ihan liian nopeasti enkä voi ymmärtää että olen nyt tässä kirjoittamassa tätä postausta, miettimässä miten tuon kaikki tavarani Suomeen ja mitä kaikkea mun on vielä ehdittävä tekemään kolmessa viikossa, SIIS KOLMESSA VIIKOSSA?

Vaikeuksia vaihtovuoden aikana

Halusin pitää tän blogin rehellisenä ja nyt haluankin kertoa, että ei se vaihtovuosi olekaan pelkkää rannalla makoilua ja hauskanpitoa. Kyllä tää on monestakin syystä mun elämäni paras vuosi, mutta ei todellakaan aina mitään unelmaa josta ennen haaveilin. Oon tässä melkein seitsemän kuukauden aikana itkenyt enemmän kuin koskaan ennen, ollut vihainen, pettynyt ja ikävöinyt liikaakin. Olen kuitenkin myös ollut aivan uskomattoman onnellinen ja ylpeä itsestäni, olen oppinut paljon ja olen tutustunut ihmisiin jotka tulevat varmasti aina olemaan elämässäni. Miten hienoa onkaan omistaa paras ystävä Brasiliasta, Jenkeistä, Japanista ja Saksasta. Onhan mulla hyviä kavereita myös muista maista, mutta noiden neljän tytön kanssa tulen varmasti aina pitämään yhteyttä. 

Mullahan ei koskaan ollut mitenkään kovin hyvät välit mun ensimmäisen host perheeni kanssa, vaikka asuinkin heidän kotonaan noin 6 kuukautta. Mä meinasin monta kertaa kirjoittaa viestiä Rotareille että haluan pois siitä perheestä, mutta joka kerta aloittaessani kertomaan asiasta ajattelin, että ehkä vika onkin minussa. Nyt vaihdettuani perhettä ja yövyttyäni erilaisissa perheissä meidän reissumme aikana tajusin, että vika ei todellakaan ollut vain minussa. Jo ensimmäisistä päivistä lähtien minusta tuntui, että en pysty olemaan siinä perheessä puolta vuotta. Saavuin Meksikoon kipeänä enkä puhunut sanaakaan espanjaa, mutta perheeni ei tuntunut sitä ymmärtävän. Makasin 2 ensimmäistä viikkoa sängyssäni koska olin niin kipeä, että käveleminenkin oli vaikeaa. Olin kuumeessa ja minulla oli niin paha korvatulehdus, että en kuullut lähes mitään ja lääkärikin järkyttyi kun katsoi korvaani. Söin kupillisen riisiä päivässä koska en saanut mitään muuta alas ja laihduinkin niin, että en pystynyt enään pitämään yhtä hametta päälläni ilman että se tippui :-D Sain siis kuulla päivittäin valituksia siitä miten en syö mitään, en puhu mitään enkä ole tarpeeksi kohtelias. Mulla ei ollut yhtäkään kaveria enkä tuntenut ketään, sillä suurin osa vaihtareista saapui jopa kuukautta myöhemmin tänne kuin minä.

Rehellisesti sanottuna olin valmis palaamaan kotiin jo ensimmäisen viikon jälkeen. Juttelin kuitenkin yhden edellisvuoden vaihtarin kanssa ja hän sai minut vakuuttumaan siitä, että nämä tunteet on ihan normaaleja ja kaikki tulee muuttumaan paremmaksi. Niin siinä kävinkin kun vihdoin pitkän ja vaikean kuukauden jälkeen aloitin koulun. Sain omia kavereita ja pääsin hetkeksi viettämään aikaa ilman perhettäni. Olin useimmiten tosi iloinen ja innoissani kaikesta uudesta, opin paljon espanjaa enkä miettinyt enää kotiinpaluuta. Vaikein aika oli jo takana vaikka host perheeni takia välillä olikin vaikeampaa. En noiden alkuaikojen ongelmien takia enään tuntenut oloani hyväksi heidän seurassaan ja siitä syystä olinkin tosi hiljainen ja vaivautunut heidän kanssaan. Ensimmäinen host äitini oli useimmiten tosi ilkeä, vaativa eikä muistanut koskaan mitään. Monta kertaa hänen selatessaan facebookkia hän kommentoi minulle miten joku henkilö on ruma, lihava tai äitinsä paljon kauniimpi kuin tyttärensä. Myös minulle hän sanoi moneen kertaan miten olen lihonut ja minun pitäisi aloittaa dieetti. En voinut lähteä ostamaan kokista kavereideni kanssa ilman että sain kuulla saarnan siitä, miten olemme lihavia koska haluamme juoda limua. Kuuntelin puoli vuotta tätä paskaa ja nyt hänen kotonaan on toinen vaihtari ja hän joutuu kestämään tätä samaa.. Onneksi hänellä on nyt joku jonka kanssa puhua tästä sillä mä ymmärrän erittäin hyvin millaista elämä siinä talossa on!

Tulin erittäin hyvircn toimeen ensimmäisen host isäni, taloudenhoitajamme ja kuskimme kanssa, mutta en kestäisi enää päivääkään sen naisen kanssa. Hän unohti kaiken mitä hänelle kerroin, muunteli sanomisiani ja vaati minua muuttumaan koska luonteeni ei ollut hänen mieleensä. Taistelin kuitenkin loppuun asti ja nyt olen oikein iloinen siitä, että mun ei enään koskaan tarvitse palata siihen taloon. Tämä toinen perheeni on vielä tiukempi kuin ensimmäinen perheeni ja asumme kaukana kaikesta, mutta tunnen oloni paljon paremmaksi heidän kanssaan. Olen paljon puheliaampi enkä ole kokoajan niin väsynyt. Tämä perhe kohtelee mua paljon paremmin, vietämme enemmän aikaa yhdessä ja mulle maksetaan lähes kaikki mitä tarvitsen.

Ei se kuitenkaan ole niin helppoa mennä perheeseen joka on ollut koko elämänsä yhdessä ja heillä on omat tapansa ja tottumuksensa. Mä muutin heidän kotiinsa vaan matkalaukullinen omia tavaroita mukanani ja sitten pitäisi elää heidän kanssaan normaalia elämää ja tottua heidän sääntöihinsä. Aina ei voikkaan olla oma itsensä tai tehdä mitä huvittaa. Välillä huomaat istuvasi perheen kanssa ruokapöydässä etkä ymmärräkkään heidän vitsejään etkä tunne kuuluvasi heidän joukkoonsa, sillä olet tuntenut heidät vasta niin vähän aikaa. Et voikkaan olla vihainen ja näyttää kaikkia tunteitasi, sillä olet kuitenkin vain vieras ja sinun oletetaan käyttäytyvän hyvin. Välillä teet asioita väärin sillä et aina tiedä miten ne pitäisi hoitaa. Yrität olla mahdollisimman hyvä vaihto-oppilas ja antaa itsestäsi hyvän kuvan, mutta välillä se on todella raskasta.

Välillä tulee hetkiä kun turhaudut uuden kielen kanssa. Tuntuu siltä, että et ymmärrä tarpeeksi etkä opi tarpeeksi nopeasti. Välillä tuntuu siltä, että kaikki muut oppivat kielen nopeammin kuin sinä. Koet huonoa omaatuntoa siitä, että et opiskele kieltä tarpeeksi ja joskus koet olevasi liian väsynyt edes yrittämään vieraan kielen puhumista. Itseltäni on ainakin jäänyt huomaamatta miten paljon olen oppinut espanjaa. Vasta kun alan miettimään miten en alussa ymmärtänyt mitään ja puhuin pelkkää englantia tajuan, että olen oppinut ihan sairaasti. En ole moneen kuukauteen käyttänyt muuta kieltä kuin espanjaa ja hyvin olen pärjännyt ja olen saanut asiani hoidettua. Voisihan sitä nopeamminkin oppia kun vähän jaksaisi panostaa, sillä itse en ole tehnyt kielen oppimisen eteen yhtään mitään. Kaiken olen oppinut vain puhumalla ja kuuntelemalla. Voisi siis huonomminkin mennä!

Tulee hetkiä kun kaikki maan tavat ja ihmiset ärsyttävät. Host perhe ei anna lupaa mennä ulos, on aivan liian kuuma, sataa, koulu alkaa liian aikaisin, aina iloiset meksikolaiset eivät ymmärrä että sinulla on huono päivä etkä halua jutella, huomaat lihoneesi 8 kiloa koska ruoka on niin epäterveellistä, suihkusta ei tule lämmintä vettä, joudut käymään kirkossa sunnuntaiaamuisin, huoneesi on niin pieni että joka kerta yrittäessäsi liikkua siellä potkaiset varpaasi sängynjalkaan ja olet vain aivan liian kyllästynyt kaikkeen ja haluaisit vain nukkua. Nämä hetket on kuitenkin vain ohimeneviä ja useimmiten tunnet itsesi onnelliseksi juuri siellä missä olet. 

Muiden blogeista saa aina sellaisen kuvan, että vaihtovuosi on pelkkää unelmaa ja vuoden loma. 

Kyllä täällä kokee aivan uskomattomia asioita ja tämä on mahtavin kokemus ikinä, mutta täälläkin on niitä vaikeita päiviä kun kaikki ärsyttää. Mullekkin sanotaan aika usein, että sähän oot nyt viettämässä vuoden lomaa ja kaikki on varmaan aivan mahtavaa. Totuus ei kuitenkaan ole tämä. Onhan se niin, että tämä on vuoden loma koulusta, sillä munhan ei edes oleteta tekevän siellä mitään. Voin kuitenkin kertoa, että en ole kertaakaan ollut iloinen herätessäni kello 5 aamulla lähteäkseni kouluun. Nyt ne Suomessa välillä kahdeksalta alkavat koulupäivät tuntuvat erittäin hyviltä!

Kaikesta huolimatta mä oon rakentanut sen oman elämäni tänne. Sitä ei voi muut ymmärtää, sillä ihmiset siellä suomessa eivät ole eläneet tätä elämää täällä mun kanssani. En varmaan koskaan pysty täysin kuvailemaan millainen kokemus tämä on ollut. Se vaan täytyy itse kokea! Tänne tullessa mä en tuntenut ketään enkä mitään, en osannut kieltä enkä tiennyt millaista kaikki tulee olemaan. Nyt olen yksin selvinnyt monista vaikeista asioista ja saanut ne omat kaverini ja tottunut tähän elämään täällä. Tällä hetkellä kaikki menee aika hyvin ja on vaikea uskoa, että jäljellä on enään reilu 4 kuukautta. Mä vaihdoin koulussa juuri luokkaani, sillä halusin koulun vanhimpien kanssa samalle luokalle (olin vuotta nuorempien kanssa ja tunsin oloni liian vanhaksi heidän seurassaan). Nyt saan siis taas totutella uusiin ihmisiin ja nämä viimeiset kuukaudet tulevat kulumaan aivan liian nopeasti!

En sen kummemmin tykkää kaupungistani eikä tykkää kukaan muukaan täällä oleva vaihtari, mutta aion nauttia näistä viimeisistä kuukausista ja oppia mahdollisimman paljon espanjaa ;-) Huomenna alkaakin sitten kuntokuuri ja aion vähän miettiä enemmän syömisiäni ja löysinkin juuri salin täältä pikkukylästä joten sinne olisi tarkoitus ostaa kortti! :-D

SIXTH MONTH + perheenvaihto

Nyt on vaihtovuosi jo reippaasti yli puolessa välissä. Mun puhelimen laskurit näyttää, että takana on nyt 184 päivää ja edessä enää 155. On ihan hullua ajatella, että niin vähän aikaa on jäljellä. Nyt on kuitenkin aika katsoa mitä mun menneeseen kuukauteen on mahtunut!

1,2&3. Uusi vuosi vaihtui mun ensimmäisen host perheen, heidän kavereidensa ja serkkujen kanssa. Tuossa kolmannessa kuvassa näkyvä heppu on ihan huipputyyppi, samoin yksi venetsuelalainen tyttö joka oli meidän kanssamme! Siitä huolimatta mun uusi vuosi oli erittäin tylsä muihin vuosiin verrattuna, mutta tulipahan sekin koettua. Mä meinaan Suomessa oon aina yleensä juhlimassa mun kavereiden kanssa, mutta täällä uusi vuosi vietetään perheen kanssa. Tirautinkin pari kyyneltä ruokapöydässä yhdessä ton venetsuelalaisen tytön kanssa kun molemmilla oli niin ikävä kotiin. 4. Uuden vuoden aamuna otin taksin yhteen ostoskeskukseen kun suomalainen Emmi soitti ja kertoi olevansa täällä pikavisiitillä perheensä kanssa!

Vietettiin tossa joululomalla oikein kiva päivä täällä Villahermosassa olevien vaihtareiden kanssa. Oltiin uima-altaalla, syötiin ja katsottiin elokuvia :-) Mulla on tosi vähän kuvia tältä kuukaudelta ja tuntuu että en tehnyt mitään, mutta jos tarkemmin miettii niin mennyt kuukausi taisi olla paras kuukausi tähän mennessä! Vietin tosi paljon aikaa kavereiden kanssa ja tein paljon kivoja juttuja :-) Kuvien ottaminen on vaan siinä kiireessä unohtunut.

Sain paketin Suomesta pitkän odotuksen jälkeen ja päästiinkin brasilialaisen Barbarán kanssa syömään suomisuklaata elokuvaa katsoessa! Maistui kyllä hyvältä pitkästä aikaa ja Barbarákin tykkäsi. 2. Vietin saksalaisen Annan kanssa yhden kokonaisen viikonlopun ja yhtenä aamuna kokkailtiin lettuja aamupalaksi! Ulkonäössä ei ollut kehumista mutta maussa kylläkin :-) 

1. Mun ensimmäinen perhe asuu keskellä kaupunkia ja viimeisinä päivinäni siellä mentiin yhden kerrostalon korkeimpaan kerrokseen ottamaan parit kuvat saksalaisen Annan kanssa! 2. Mä vaihdoin perhettä ja asun nyt n. puoli tuntia tuolta kaupungista vähän rumemmalla ja vaarallisemmalla alueella. Olin alkuun tosi surullinen perheenvaihdosta vaikka en edellisenkään perheen kanssa erityisemmin viihtynyt. Mua vaan pelotti siirtyä sieltä kaupungista tänne keskelle ei mitään, mutta kyllä se niin on että ne ihmiset merkkaa paljon enemmän kun se sijainti. Voin sanoa, että vaikka asun tosi kaukana ja ehkä vieläkin tiukempien vanhempien kanssa kuin aiemmin, oon onnellisempi. Siirsin mun lentoa aikaisemmaksi (oon siis tulossa kotiin 24.6. koska sain mahdollisesti kesätöitä) ja mua nyt jo välillä kaduttaa että tuun niin aikaisin kotiin kun voisin tulla vasta heinäkuussa. Mutta haluan kuitenkin päästä töihin ja suorittamaan autokoulun. Mulla menee tän perheen kanssa tosi paljon paremmin ja oon jotenkin tosi paljon rennompi ja puheliaampi näiden kanssa. Tossa yhdessä kuvassa näkyykin mun tän hetkinen koti :-D 

 

1. Mentiin yhdessä mun hyvän kaverin kanssa puistoon kun hän halusi että otan hänestä kuvia :-D 2. Täällä syödään aina tammikuun alussa tollasta leipää nimeltä "Rosca de Reyes" jonne on piilotettu sellasia ukkoja. Jos sellanen osuu omalle kohdalle, joutuu helmikuun alussa valmistamaan kaikille sellaisia maissista tehtyjä juttuja nimeltä tamales. Mä sitten löysin rotarykokouksessa mun kakkupalasesta tollasen ukon! 3. Tammikuun alussa myös tollasiin vaatteisiin pukeutuneita miehiä voi nähdä missä vaan! 

Vietin tosiaan tossa joululomalla tosi paljon aikaa näiden ihanien Tabascon vaihtareiden kanssa :-) 

Yksi päivä mentiin kaikki Villahermosan vaihtarit koulun jälkeen meidän Co-chairin luo ja laittauduttiin oikein kunnolla, sillä meistä otettiin kuvia lehteen joka julkaistaan helmikuussa! 

1. Oon syönyt tässä kuussa myös niin paljon tacoja että nyt vois pitää hetken taukoo.. 2. Host siskon kanssa katsomassa Oaxacalaisia tansseja! 3. Meillä oli rotareiden järjestämä tapahtuma jonne tuli kaikki tän kaupungin klubit ja yllätys yllätys, syötiin tacoja ;-) 

Mentiin mun perheen kanssa katsomaan erilaisia tansseja joita ihmiset tanssivat Oaxacassa. Mun perhe kertoi miehelle joka siellä oli kuuluttamassa, että paikalla on myös yksi suomalainen ja kohta sieltä sitten kuulutettiinkin mun nimi ja kerrottiin hieman miksi olen Meksikossa.. Koko tapahtuman alussa myös tollainen mies tuli ottamaan mua kädestä kiinni ja jouduin sitten kävelemään kierroksen tuolla lavalla kaikkien katsoessa :-D Mulla oli kyllä tosi kivaa! 

Meille järjestettiin espanjankoe ja kaikki tän piirin vaihtarit tuli tänne Villahermosaan sen suorittamaan. Oli kyllä ihan älyttömän helppo, piti vain kirjoittaa 100 sanan teksti ja jutella hetki yhden naisen kanssa. Sen jälkeen syötiin tacoja ja vietettiin aikaa muiden vaihtareiden kanssa. Tästä alkoikin sitten meidän Ruta Maya retki joka kestää päälle 2 viikkoa!

 Kävi tossa sellainenkin juttu, että multa lähti hampaasta paikka irti. Menin sitten paniikissa selittämään host vanhemmille mitä tapahtui sillä olen lähdössä huomenna yli kahdeksi viikoksi reissuun, ja halusin saada hampaan siihen mennessä kuntoon. No saatiin sitten aika hammaslääkärille ja noh, olihan se mielenkiintoinen kokemus :-D En menisi toista kertaa täällä Meksikossa! Se oli sellainen normaali pieni huone jossa oli tosi vanhoja huonekaluja ja vanha hammaslääkärintuoli. Muutenkin kaikki varusteet olivat tosi vanhan näköisiä eikä siellä ollut mitään tietokoneita mihin merkata potilastietoja. Koko touhukin maksettiin vain käteisellä ja hinnaksi tuli n. 60e. Siellä ei ollut paikalla ketään apuhenkilöä, ja kerran lääkäri pyysikin mun host äitiä auttamaan.. Jouduin itse ottamaan lasista vettä huuhdellakseni suuni ja sylkeä ne sellaiseen altaaseen :-D Kaikenlisäksi meinasin tulla sokeaksi siinä lampun alla ilman aurinkolaseja. No mutta pääasia että nyt on hammas taas kunnossa!

 Nyt pakkaan viimeisetkin tavarat matkalaukkuun ja jatkan hengailua suomalaisen Emmin kanssa joka on täällä nyt majaillut jo vähän aikaa! Huomenna aikaisin aamulla käydään vielä muiden kanssa täällä yhdessä museossa ja sitten suunnataan Ciudad del Carmeniin! Päälle 2 viikon rotaryretki siis alkakoon :-)