Time flies

Teki mieli tulla kirjotteleen vähän syvällisemmin asiasta, joka ei nyt liity vaihtoon lähes yhtään, mutta sen takia oon alkanu miettiin tätä tosi paljon. Nimittäin, tää on pelottavaa kuinka nopeesti aika menee ja vuodet vaan vierii. Mä vasta just olin sellanen ujo seiskaluokkalainen ja ihan peloissani uudessa koulussa. Muistan erittäin hyvin kaiken noilta ajoilta. Mä rupesin saamaan uusia kavereita, oli ihastuksia ja ensimmäinen poikaystäväkin, tuli mokailtua ja menetettyä vanhempien luottamus moneen kertaan, mutta mä en kadu mitään. Tossa 7-8. luokilla mä koin niin paljon uutta ja elin aika huoletonta elämää. Mä en jaksanu surra enkä murehtia mistään, vaikka koin menetyksiä ja pari eroakin. Voin vaan sanoo että olin onnellinen. Yhdeksännellä luokalla olin ehkä jo vähän aikuistunut, ja koko vuosi tais mennä kouluun panostaessa. Yhtäkkiä koko yläaste oli ohi vaikka se vasta juuri oli alkanut. Nyt kun muistelee niin oikeastaan koko mun yläasteaika oli tosi hauskaa enkä vaihtais siitä mitään. Opin itestäni tosi paljon, ja oon saanu elämääni niin upeita ihmisiä etten olis voinut kuvitellakkaan. :)

Tossa syksyllä kun alotin lukion niin mietin koko ensimmäisen jakson ajan ihan tosissani, että mähän en tätä lukioo loppuun käy ja vaihdan koulua nyt heti. Kuitenki siellä vaan sitten tuli oltua ja nyt oon havahtunu siihen, että ensimmäistä vuotta on jäljellä tasan yksi jakso ja tää kuukausi mitä tätä nykyistä jaksoo nyt on jäljellä. Siis ihan hullua! Musta tuntuu että koko nuoruus vaan kiitää ohi ja kaikki tärkee jää tekemättä, vaikka oikeesti kun miettii, oon kokenu aika paljon tänkin vuoden aikana. Mut on hyväksytty vaihto-oppilaaksi joka on pitkään ollut mun unelma, oon viettäny aikaa kavereiden kanssa ja juhlinut  enemmän ku koskaan ja ulkomaillakin on tullut käytyä. Siitä tulikin mieleeni, että seuraava matka onkin 2.4. kanariansaarille ;) Sen jälkeen mun lähtöön on pelottavan vähän aikaa jäljellä, noin 100 päivää. Mihin tää aika menee?

Musta on niin hullua ajatella, että kun tuun takaisin vaihdosta oon jo vähän aikaa ollut 18v. Sen jälkeen on pari vuotta lukioo jäljellä, eli oon 20v kun pääsen pois sieltä. Lisäksi mulla on niin paljon suunnitelmia tulevaisuudelle, että ahdistaa ajatella miten ehdin tehdä kaiken. En halua vanheta enää yhtään, sillä oon niitä ihmisiä joita pelottaa aikuistua, enkä mä ees halua aikuistua. Voisin vaan pysyä tässä iässä ja jatkaa nuoruuden hullutteluja, en halua asettua paikoilleni. Mutta ei kai sitä vielä kannata miettiä, mieluummin elän vain hetkessä.

Miksi Meksiko?

Tervetuloa seuraamaan mun blogia, jossa kerron pääasiassa mun tulevasta vaihtovuodesta ennen vuotta ja vuoden aikana. Mä siis lähden kohti Meksikoa 20.7. Alotin blogin lähinnä siksi, että perhe ja ystävät voivat tätä kautta seurata mun elämää siellä kaukana, mutta tietysti muutkin lukijat ovat tervetulleita.

Järjestönä toimii Rotary, jota voin jo nyt lämpimästi suositella kaikille! Oon sen ansiosta tutustunut moniin ihaniin vaihtareihin jotka lähtee mun kanssa samaan aikaan, ja meidän tulevat koulutukset takaavat sen, että tutustumme vielä paremmin! En olis selvinnyt ilman meidän mahtavaa WhatsApp-ryhmää esimerkiksi hakemusta tehdessä kun neuvoa sai olla kokoajan pyytämässä :D Nyt ollaan kuitenkin siinä vaiheessa, että tekemättä on enää pinssit ja tuliaiset on ostamatta, joten tämä on lähinnä tarkempien sijoitustietojen ja itse lähdön odotusta.

Miksi valitsin Meksikon? Noh, mä en periaatteessa itse sitä valinnut. Rotareillahan tämä menee niin, että on valittava 4 maata joihin sitoutuu lähtemään. Itselläni järjestys meni näin: 1. Espanja 2. Ecuador 3. USA 4. Argentiina. Mä oon jo monen vuoden ajan haaveillut vaihtovuodesta juuri Espanjan takia, ja siksi pitkään mietinkin lähdenkö Rotarien kautta vai en, sillä jos en pääsisikään Espanjaan. Edullisin hinta kuitenkin sai minut hakemaan heidän kauttaan ja tajusin, että haluan lähteä - tuli sieltä sitten mikä maa tahansa. Jossakin vaiheessa aloin kuitenkin enemmän kiinnostua Ecuadorista ja toivoin kovasti, että minut valittaisiinkin sinne.

Pitkän odotuksen jälkeen maatiedot vihdoin tulivat ja sain tietää, että minulla on paikka Yhdysvaltoihin. Itkien ja kädet täristen mietin, että mitä mä nyt teen. En halunnut Yhdysvaltoihin, sillä haluan oppia puhumaan espanjaa sujuvasti. Olin aivan paniikissa ja laitoin menemään sähköpostin, jossa kerroin lähteväni mieluummin Meksikoon, sillä se oli ainoa espanjankielinen maa jonne oli vielä paikkoja. Sain vahvistuksen, että Meksikoon sä nyt lähdet sitten. En tiennyt mitä ajatella, sillä se ei ollut missään vaiheessa maavaihtoehdoissani.

 Nyt olen kuitenkin tottunut ajatukseen, enkä voisi olla iloisempi siitä, että saan asua pian vuoden Meksikossa! Vielä iloisemmaksi minut tekee se, että saan lentää Mexico Cityyn yhdessä muiden Meksikoon menijöiden kanssa. Lisäksi me yhdessä kiertelemme pari ensimmäistä päivää Mexico Cityssä, josta kaikki sitten lentävät omien perheidensä luokse.