I'm gonna live like tomorrow doesn't exist

Päivät Suomessa vaan vähenee, ja mä voin jo oikeesti sanoa, että mua jännittää! Tuntuu samaan aikaan niin siistiltä ja niin kamalalta sanoa, että mä lähden ensi kuussa.. Mä odotan mun uuden perheen, kodin ja asuinympäristön näkemistä ihan hulluna, mutta samalla musta tuntuu, että haluisin vaan pysyä täällä tutussa ja turvallisessa. Odotan myös innolla sitä, kun saan puhua päivittäin espanjaa ja kun huomaan, miten osaan sitä kokoajan vaan enemmän. Mä tiedän, että tuun pärjäämään uuden kielen kanssa ja uudessa koulussa tuntemattomien ihmisten keskellä, mutta ainoa asia joka mua tässä pelottaa on se, miten kestän ikävää. Voin sanoa lähes varmasti, että uudet tavat tai muut asiat eivät tule olemaan mulle mikään ongelma, vaan se, kun joudun olemaan erossa ihmisistä joiden kanssa oon koko elämäni elänyt. Oon aina ollut aika itsenäinen ja tykkään hoitaa itse asiani, ja välillä tykkään tosi paljon viettää aikaa ihan vaan yksin. Mutta silti, perhe ja ystävät on mulle tärkeintä tässä maailmassa, ja mun ainoa toive oliskin, että voisin ottaa heidät mun mukaan, haha. En vaan vielä osaa ajatella vuotta ilman äitiä, jolle oon voinut kertoa kaiken ja joka on aina tukenut mua. Ja isiä, joka on aina tehnyt kaikkensa mun eteen. En myöskään osaa ajatella, että mun veli saa mopon ja päättää peruskoulun mun ollessa poissa, tai että mun maailman ihanimmat ystävät tanssii wanhat enkä mä pääse näkemään.. Mutta tää kaikki on sitä mistä joudun luopumaan, jotta saan elää maailman ihanimman vuoden.

Tää on jo pitkään ollut mun unelma, ja nyt mun on vaan oltava itsekäs ja jättää kaikki tänne. Alottaa elämä uudessa maassa ja elää siellä mun unelmaa, kunnes palaan takaisin tänne mun rakkaiden luo. Elämä on tarkoitettu elettäväks ja nyt vihdoin mun on aika irrottautua tästä normaalista arjesta, ja tehdä sitä mistä oon aina haaveillut. En peruisi tätä mistään hinnasta, vaikka välillä (tai aika useinkin) tulee hetkiä, jolloin mietin, että onko mun nyt pakko jättää kaikki, ja kuinka helppoa olis vaan käydä lukio loppuun ja lähteä sitten matkustamaan. Mutta vaihtovuosi on ainutlaatuinen tilaisuus, ja oon niin kiitollinen jokaiselle joka on tehnyt mun vuodesta mahdollisen. Ei mulle tulisi toista kertaa mahdollisuutta saada sellaisia kokemuksia joita vaihtovuosi antaa. Tuun kasvamaan henkisesti niin paljon, ja kokemaan asioita jotka tulen varmasti muistamaan koko elämäni. Kaikista näistä mielialanvaihteluista huolimatta olen edelleenkin aidosti innoissani lähdössä kokeilemaan siipiäni ;)

En oikein tiedä mitä ajatella, kun ihmiset jo sanovat mulle hyvästejä ja toivottelevat hyvää vuotta. Tekis mieli vastata, että hei siihen on vielä aikaa, kunnes tajuan että eihän siihen enää oo kuin vähän päälle kuukausi. Tässä kuussa on tiedossa jo kahdet läksiäiset, vaikka vasta hetki sitten se oli tosi kaukainen ajatus. Mulla ei ole enää montaa vapaata päivää ennen lähtöä, sillä oon töissä ihan loppuun saakkaa, ja kaikkea muutakin ohjelmaa on jo kalenteri täynnä. Ajattelenkin kokoajan, että nyt elän päivän kerrallaan ja nautin näistä hetkistä ja ihmisistä täällä ilman murheita, mutta joka päivä tässä on tullut itkettyä enemmän tai vähemmän.. Mutta niin se vaan on, että muut täällä jatkaa elämäänsä ja mä tuun takaisin sitten kun tuun, ja mitä ikinä silloin tapahtuukaan, en aio katua mitään. Vaikka tulisin muuttumaan kuinka paljon tahansa, löydän varmasti silti vielä paikkani täältä, ja ne ihmiset joiden on tarkoitus pysyä mun elämässä, tulee siinä pysymään. Turha sitä on murehtia miten ihmiset ottavat mut takaisin kun palaan, sillä tämä tulee näyttämään ketkä ovat niitä oikeita ystäviä.

 Mun matka alkaa 46 päivän päästä, ja aion viettää elämäni parhaimman kesän ennen sitä.
Hyvää kesää kaikille muillekin!

Kuulumisia!

Huh, nyt on lukion ensimmäinen vuosi ohi. Tänään tein viimesen kokeen ja jäljellä on enään kokeiden palautus ja kevätjuhla. Tosi helpottunut fiilis siitä, että nyt on aikaa vaan olla ja mennä miten huvittaa. Tai no, pinssien teko on pahasti kesken, viisumin hakemista en oo alottanutkaan, käyntikortit pitäisi tilata, ostaa tuliaiset ja vaikka mitä muuta.. Vaikka kesälomaa oonkin kovasti odottanut, en ihan osaa iloita siitä vielä. Oli nimittäin jotenkin tosi outoo lähteä tänään koulusta, ja koko päivän on ollut vähän haikea olo. En tuu enää ikinä olemaan samalla luokalla mun nykyisen luokkani kanssa, ja vasta nyt alan tajuta sen. Oon ollut esikoulusta asti näiden samojen ihmisten kanssa, ja nyt yhtäkkiä on mentävä ihan uuteen kouluun, toiseen maahan, tuntematta sieltä ketään ja joudun vielä käyttämään vierasta kieltä! Ennen sitä aion kuitenkin nauttia Suomen kesästä ja viettää mahdollisimman paljon aikaa mun ihanien kavereiden ja perheen kanssa :)

Tässä on nyt tapahtunut tosi paljon sen jälkeen kun viimeks kirjotin. Meillä oli Lahdessa koko päivän kestävä koulutus, jossa oli tosi kivaa ja oli ihana nähdä taas muita vaihtareita. Sen lisäksi mun host sisko otti muhun yhteyttä, ja ollaan nyt juteltu jo kaikenlaista. Tosi kiva huomata, että mua odotetaan jo siellä Meksikon päässä :) Oon myös kovasti jutellut tänne tulevan meksikolaisen pojan kanssa, joka tulee meilläkin jossain vaiheessa asumaan. Varattiin myös mun jatkolento Mexico Citystä Villahermosaan, ja kävin esittäytymässä Rotarien kokouksessa.

 Mua ehkä pikkusen rupee jo jännittään, sillä lähtöön on enää 53 päivää! Nyt se on jo niin lähellä, että tää vaihto on mun mielessä päivittäin. Ois kiva kun vois vaan elää nää viimiset päivät täällä Suomessa keskittyen tähän elämään täällä, mutta pakostikin ajattelee usein eri asioita tehdessä, että onkohan tää nyt viiminen kerta vähään aikaan.. Siitä johtuen ekat itkut on itketty jo kauan aikaa sitten, mutta nyt aion säästää loput itkut vasta läksiäisiin joita kesällä on muutamat tiedossa. Ihan hyvillä mielillä oon kuitenkin vielä lähdössä vaikka vaikeita hetkiä tulee, mutta ne kuuluu asiaan!

Täällä mä sitten tuun käymään koulua seuraavan vuoden! 

 
Tossa on vielä video mun koulusta!

Sähköpostia Meksikosta!

Tää päivä oli ehkä yks mun elämäni parhaimmista päivistä, sillä mä sain sähköpostia mun Meksikon perheeltä! Istuin normaalisti koulussa kun päätin nopeasti katsoa sähköpostini. No sitten näin siinä näytöllä, että siellä on yksi sähköposti Meksikosta, enkä tiennyt mitä mun pitäis tehdä! En siinä paniikissa saanut itse edes luettua sitä, vaan kaveri sai hoitaa sen homman. Koko koulupäivä menikin sitten mun uutta kotikaupunkia googletellessa ja yhä uudelleen host äidin lähettämää sähköpostia lukien. Mä tuun siis asumaan Villahermosassa, joka kuuluu Tabascon osavaltioon, ja lämpöäkin siellä kuulemma riittää. Mun ensimmäiseen perheeseen kuuluu isä ja äiti, sekä kolme veljeä, joista kaksi on muuttanut pois ja nuorin lähtee Brasiliaan vaihtoon. Tulen siis olemaan ainoa lapsi, mutta ei se haittaa! Sain myös tietää, että mun toisessa perheessä mulla tulee olemaan kaksi siskoa, jotka ovat kaksosia. Mun ensimmäinen perhe vaikuttaa tosi mukavalta, ja tulen kuulemma olemaan osa suurta Meksikolaista sukua! Perhe tykkää myös musiikista ja tanssimisesta, joten tulen varmasti viihtymään heidän kanssaan. Iloinen yllätys oli myös se, että host äiti kertoi heidän tykkäävän terveellisestä ruoasta. Sain myös tietää tulevan kouluni ja huomasin, että siellä on käytössä koulupuvut, kuten toivoinkin. Nyt kun tiedän jo minne ja kenen luokse muutan, tuntuu koko vaihto paljon todellisemmalta. Alan tajuta, että aika Suomessa käy vähiin ja ihan kohta mä hyvästelen äitiä lentokentällä.. Mutta ei mietitä sitä vielä!

Villahermosa on siis Meksikon Tabascon osavaltion ja Centron kunnan pääkaupunki. Asukkaita siellä on n. 520 000 eli hieman eroaa tästä mun nykyisen paikkakunnan 25 000 asukkaasta. Villahermosa on Meksikonlahteen laskevan Grijalvajoen varrella, kuten kuvistakin saattaa huomata.. En oo vielä ihan hirveesti ehtinyt tutkia mitä kaikkea tuolta löytyy, mutta ihan hyvältä vaikuttaa ja oon kyllä tosi tyytyväinen! Nyt en malta odottaa, että host äiti vastaa mun sähköpostiin ja siinä olleisiin kysymyksiin ;) Nyt vähän pelottaa miten selviän tästä viimeisestä jaksosta koulussa, sillä kokoajan tekisi mieli ottaa lisää selvää mun tulevasta asuinpaikasta.. Mutta palaillaan kun saan taas tietää enemmän!

Gran Canaria 2014

Kotiuduin tossa torstaina Gran Canarialta, Playa del Inglesistä. Tää oli tosiaan mun toinen kerta tuolla ja vielä samassa hotellissa, mutta rakastuin sillon vuonna 2012 tohon paikkaan ja niihin ihmisiin niin paljon, että pakko oli päästä takaisin. Nyt oon muutaman päivän ajan kärsinyt siitä kuuluisasta matkan jälkeisestä masennuksesta ja yrittänyt päästä taas normaaliin arkeen kiinni. Tolla paikalla vaan on mulle niin suuri tunnearvo, että en pysty edes kuvailemaan. Kaverin kanssa ollaankin kovasti jo uhkailtu, että lähettäis vielä kesällä ennen mun Meksikoon lähtöä käymään Inglesissä! Monet saattaa kysyä, että miksi ihmeessä Kanaria, onhan niitä muitakin ja ehkä hienompiakin paikkoja. Noh, mun ensimmäinen ja kauan odotettu ulkomaanmatka oli Inglesiin, ja jo sen takia sillä on suuri merkitys. Suurin syy siihen on kuitenkin ihmiset, yöelämä ja se miten kotoisa ja turvallinen olo mulla siellä aina on. Kun ensimmäisen kerran oltiin tuolla, tutustuttiin niin moniin upeisiin ihmisiin ja vietettiinkin lähes koko viikko yhdessä ravintolassa heidän kanssaan. Nyt lähes kahden vuoden jälkeen kun palasimme Inglesiin ja kävelimme tuon kyseisen ravintolan ohi, saimme todella iloisen vastaanoton ja tunsimme itsemme hyvin tervetulleiksi. Kaikki tuon ravintolan työntekijät muistivat meidät ja tulivat halaamaan ja antamaan poskipusuja! Siinä sitten itkua pidätellen yritimme tervehtiä kaikkia :D Vietimmekin sitten taas suuren osan lomasta tuossa ravintolassa ja yhtenä iltana lähdimme vähän tanssimaankin parin työntekijän kanssa. Ehdimme myös pikaisesti käymään Las Palmasissa ja Puerto Ricossa, sekä Kanarian kauneimmalla rannalla Amadoresissa. Mun rakkaus tota paikkaa kohtaan vaan kasvoi tämän loman aikana ja nyt on kova ikävä takaisin! Mulla riittäis vaikka kuinka paljon kerrottavaa vielä, mutta nyt voitte varautua suureen määrään kuvia..

Ps. Meksikoon lähtöön on enää 99 päivää, hullun nopeesti menee aika!

Because I'm happy

 Meillä oli eilen vihdoinkin tän meidän piirin vaihtareiden koulutustilaisuus jota jännitin ihan turhaan, sillä mulla oli tosi kivaa siellä! Koulutus kesti koko aamupäivän ja meille kerrottiin esimerkiksi säännöistä ja Rotareista, mutta lähes kaiken tiesin jo, eli uutta ei tullut oikein opittua. Oli kuitenkin ihana nähdä muita vaihtareita. Päivän paras osuus oli se, kun pääsimme ryhmissä kuuntelemaan jo suomeen palanneiden vaihtareiden kokemuksia. Mun fiilikset lähdöstä vaihtelee vähän liiankin usein ja koko elämä tuntuu olevan yhtä tunteiden vuoristorataa, mutta siinä kuunnellessa kahden tytön kokemuksia Meksikosta tajusin, että olen tehnyt elämäni parhaimman päätöksen. Onhan tää ollut mun unelma jo pitkään, joten olisi typerää olla ottamatta vastaan näin mahtavaa tilaisuutta joka mulle on tarjottu. Tästä kaikesta voin kiittää vaan Rotareita sekä tietysti vanhempiani. Aion nyt vaan nauttia näistä 126 päivästä mitä mulla on jäljellä Suomessa ja tiedän, että silloin 20.7. mun on hyvä aika vaihtaa maisemia ja lähteä kohti uusia seikkailuja. Huomaan, että oon tän vaihdon ansiosta jo nyt muuttunut parempaan suuntaan, sillä olen onnellisempi ja osaan arvostaa pieniäkin asioita. Mun elämässä on muutenkin kaikki nyt tosi hyvin ja iloitsen pienistäkin asioista. Oon tässä viimeaikoina iloinnut esimerkiksi siitä, että motivaatioo liikkumiseen riittää, ja oonkin ollut lähes kaiken vapaa-aikani erilaisissa jumpissa kavereideni kanssa. Liikunnasta tulee mulle nykyään niin hyvä fiilis, että en tiedä miten selviän Meksikossa ilman mun paikkakunnan salia ja sen ihanaa henkilökuntaa. Mulla on myös tosi helpottunut olo koska sain töitä jätskikioskilta, eli ei tarvitse sitten ihan rahattomana Meksikoon lähteä :D Sekin piristää nyt tosi paljon, että parin viikon päästä jo toisiks viimenen koeviikko on ohi ja saan lähteä hetkeksi lomalle vähän aurinkoisempiin maisemiin. Toivottavasti tää mun positiivinen asenne elämää ja lähtöä kohtaan jatkuu vielä pitkään :)

Pinssitkin valmistuu hyvää vauhtia!

 

Matkakuumetta

Mulla on aivan järkyttävä matkakuume, ja asiaa ei yhtään auta päivittäinen vanhojen lomakuvien katselu. Oon kuukauden päästä lähdössä ulkomaille, mutta kärsimätön kun olen, voisin lähteä nyt heti. Mun ensimmäinen ulkomaanmatka oli vasta vuonna 2012 kun olimme Gran Canarialla. Sen jälkeen olen käynyt vain Virossa ja Kreetalla, mutta varmasti tulen elämäni aikana matkustamaan paljon. Haaveena on vaihtovuoden lisäksi ainakin oma asunto ulkomailta, Euroopan kiertely junalla sekä maailmanympärimatka. Matkustamisessa vain on se oma tunnelmansa josta pidän kovasti. Voisin sanoa, että tähänastisen elämäni hienoimpia tunteita olen kokenut kävellessäni lentokentällä matkalaukkua perässäni raahaten, lentokoneessa istuen ja ensimmäisellä kertaa kovasti jännittäenkin, sekä tietysti perillä lomakohteissa. Matkoista vielä upeampia on tehnyt se, että mukanani on jokaisella kerralla ollut paras ystäväni sekä ihana perheeni♥ Jokainen loma on ollut ikimuistoinen, enkä voi kieltää ettei kyynel tulisi silmään niitä ajatellessa. Sitä, kun kävelen uusia katuja auringon paistaessa, ihmisten hymyillessä ja itselläni onnellinen olo aamusta iltaan. Sitä, kun voin heti herättyäni suunnata kohti hotellin aamupalaa ja siitä rannalle. Sitä, kun tutustun mahtaviin ihmisiin ja loman viimeisenä iltana itken heitä hyvästellessäni ja lupaan, että palaan takaisin vielä joskus. Usein sanotaan, että reissun jälkeen on kiva palata kotiin, mutta itse en ole vielä kertaakaan kokenut kotiin palaamista mukavaksi. Saatan jo loman ensimmäisenä päivänä kauhulla odottaa viimeistä lomapäivää.. Ja vaikka mä välillä nautin paljonkin elämästäni täällä, silti mielessäni pyörii aurinkorannat ja palmupuut kieltämättä joka päivä. Jos voisin antaa yhden vinkin, se olisi että matkustakaa niin paljon kuin voitte!

Viimeisin matkani oli Kreetalle, ihanaan Rethymnonin kaupunkiin tossa syksyllä 2013 ja tämän postauksen kaikki kuvat ovat sieltä!

Time flies

Teki mieli tulla kirjotteleen vähän syvällisemmin asiasta, joka ei nyt liity vaihtoon lähes yhtään, mutta sen takia oon alkanu miettiin tätä tosi paljon. Nimittäin, tää on pelottavaa kuinka nopeesti aika menee ja vuodet vaan vierii. Mä vasta just olin sellanen ujo seiskaluokkalainen ja ihan peloissani uudessa koulussa. Muistan erittäin hyvin kaiken noilta ajoilta. Mä rupesin saamaan uusia kavereita, oli ihastuksia ja ensimmäinen poikaystäväkin, tuli mokailtua ja menetettyä vanhempien luottamus moneen kertaan, mutta mä en kadu mitään. Tossa 7-8. luokilla mä koin niin paljon uutta ja elin aika huoletonta elämää. Mä en jaksanu surra enkä murehtia mistään, vaikka koin menetyksiä ja pari eroakin. Voin vaan sanoo että olin onnellinen. Yhdeksännellä luokalla olin ehkä jo vähän aikuistunut, ja koko vuosi tais mennä kouluun panostaessa. Yhtäkkiä koko yläaste oli ohi vaikka se vasta juuri oli alkanut. Nyt kun muistelee niin oikeastaan koko mun yläasteaika oli tosi hauskaa enkä vaihtais siitä mitään. Opin itestäni tosi paljon, ja oon saanu elämääni niin upeita ihmisiä etten olis voinut kuvitellakkaan. :)

Tossa syksyllä kun alotin lukion niin mietin koko ensimmäisen jakson ajan ihan tosissani, että mähän en tätä lukioo loppuun käy ja vaihdan koulua nyt heti. Kuitenki siellä vaan sitten tuli oltua ja nyt oon havahtunu siihen, että ensimmäistä vuotta on jäljellä tasan yksi jakso ja tää kuukausi mitä tätä nykyistä jaksoo nyt on jäljellä. Siis ihan hullua! Musta tuntuu että koko nuoruus vaan kiitää ohi ja kaikki tärkee jää tekemättä, vaikka oikeesti kun miettii, oon kokenu aika paljon tänkin vuoden aikana. Mut on hyväksytty vaihto-oppilaaksi joka on pitkään ollut mun unelma, oon viettäny aikaa kavereiden kanssa ja juhlinut  enemmän ku koskaan ja ulkomaillakin on tullut käytyä. Siitä tulikin mieleeni, että seuraava matka onkin 2.4. kanariansaarille ;) Sen jälkeen mun lähtöön on pelottavan vähän aikaa jäljellä, noin 100 päivää. Mihin tää aika menee?

Musta on niin hullua ajatella, että kun tuun takaisin vaihdosta oon jo vähän aikaa ollut 18v. Sen jälkeen on pari vuotta lukioo jäljellä, eli oon 20v kun pääsen pois sieltä. Lisäksi mulla on niin paljon suunnitelmia tulevaisuudelle, että ahdistaa ajatella miten ehdin tehdä kaiken. En halua vanheta enää yhtään, sillä oon niitä ihmisiä joita pelottaa aikuistua, enkä mä ees halua aikuistua. Voisin vaan pysyä tässä iässä ja jatkaa nuoruuden hullutteluja, en halua asettua paikoilleni. Mutta ei kai sitä vielä kannata miettiä, mieluummin elän vain hetkessä.